Seiska: Jukka Hildénin ökypizzat maksamatta – tällaisia velkoja Chachi-vaimolla on ulosotossa
Jukka Hildénin aviovaimo Chachi, 27, on viihtynyt tiiviisti nuoren suomalaiskomistuksen kanssa viime vuoden lopusta lähtien, Seiska uutisoi.
Tv-tähti Jukka Hildenin, 43, ja yhdysvaltalaisen Chachin, 27, avioliitto on haastavassa tilanteessa.
Pariskunnan lähipiiri paljasti Seiskalle Chachin olleen salasuhteessa suomalaiskomistuksen kanssa jo viime vuoden lopulta lähtien.
Seiskan mukaan talousvaikeudet ovat varjostaneet Jukan ja Chachin avioliittoa. Jukalta on nimittäin karhuttu kahden vuoden aikana yli 100 000 euron velkoja ulosotolla.
Pitkä ulosottorekisteri paljasti, että Jukalla oli haasteita verottajan kanssa. Sakot, sairaalalaskut ja vakuutusmaksu ovat karhuttavina, Seiska uutisoi.
Maksamatta yli 12 000 euron huvilavuokra.
Vouti on karhunnut duudsonilta yli 12 000 euron vuokramaksua ja lisäksi yli tuhannen euron suuruista koirahotellilaskua.
Pizzeria kaipaa myös omaa osaansa.
Erään huippukokin ravintola perii Jukalta yli 800 euron suuruista velkaa maksamattomista pizzoista.
Chachi kerää Seiskan mukaan parkkisakkoja.
Jukan vaimo Chachi on myös vaikeuksissa ulosotto-ongelmien kanssa. Yhdysvalloista kotoisin olevalta tanssijalta on peritty yli 3000 euron velkoja ilman tuloksia.
Chachin ulosottorekisteristä löytyy monia parkkisakkoja sekä vero- ja vakuutusmaksuja. Chachi on myös velkaa eräälle sairaalalle yli 2000 euron verran.
Jukka tuo leivän pöytään.
Jukka tienasi vuonna 2021 lähes 130 000 euroa ja jäännösveroa eli mätkyjä miehelle kertyi yli 35 000 euroa.
Chachi-vaimo ei sen sijaan ole tehnyt Suomessa lainkaan töitä, sillä hänen tulonsa vuonna 2021 olivat tasan nolla euroa, Seiska raportoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”