Seiska: Kelly Kalonji erosi yllättäen rakkaastaan – näin hän kommentoi suhdetta ja yhteistä tulevaisuutta Metropolille vielä muutama viikko sitten!
Vuoden 2013 Miss Helsinki Kelly Kalonjin, 33, suhde mikkeliläinen liikemiehen Jukka Toivasen, 39, kanssa on päättynyt eroon, uutisoi Seiska-lehti. Kelly vahvistaa erouutisen lehdelle, mutta ei halua kommentoida asiaa sen enempää.
Pariskunta edusti ensimmäisen kerran yhdessä aiemmin tänä syksynä järjestetyssä Miss Helsinki -kilpailun finaalissa.
Kelly kertoi Metropolille vielä muutama viikko sitten, että pariskunta etsii yhteistä asuntoa. He eivät olleet kuitenkaan vielä päättäneet, aikovatko jäädä Suomeen vai muuttaa ulkomaille.
– Kodissa pitää ehdottomasti olla sauna, koska mieheni on sauna-addikti. Hän käy joka aamu saunassa. Minä käyn harvemmin, ehkä kolme kertaa viikossa. Lisäksi asunnossa pitää olla iso parveke ja toimistohuone, Kelly kertoi lokakuussa Metropolille.
Kelly myös avautui pariskunnan yhteisestä taipaleesta.
– Olemme tunteneet toisemme seitsemän vuotta. Ystävyys muuttui yllättäen rakkaudeksi, Kelly kertoi tuolloin.
Heidän oli tarkoitus juhlistaa tänä vuonna ensimmäistä vuosipäiväänsä. Kelly uskoi Jukan järjestävän hänelle ikimuistoisen yllätyksen.
– Kun kyse on hänestä, koskaan ei tiedä, mitä on seuraavaksi luvassa. Hän saattaa ilmoittaa minulle, että nyt lähdetään yhdessä ulkomaille. Olemme reissanneet paljon hänen töidensä takia. Viimeksi olimme Espanjassa, Kelly kertoi.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Big Brother -talosta putosi ensimmäisenä Kelly Kalonji: ”Olen pettynyt”
Seiska: Kelly Kalonji järkyttyi – miljonäärirakkaalla onkin vaimo: ”Tämä on nyt aika iso asia”
Ex-missi Kelly Kalonji ökylomalla Dubaissa miljonäärimiehen kanssa: ”Tämän parempaa ei löydy”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”