Kuva: Wikipedia
Seiska: Oskari Katajiston näytelmärooli aiheutti anoreksian – ”Läheiseni olivat todella huolissaan”
Oskari Katajisto paljastaa Seiskalle sairastuneensa 2000-luvun alussa anoreksiaan.
Näyttelijänä ja teatteriohjaajana tunnettu Oskari Katajisto, 54, kertoo Seiskalle sairastaneensa anoreksiaa 2000-luvun alussa. Hän laihdutti tuolloin 13 kiloa kahdessa kuukaudessa näyttääkseen narkomaanilta tulevassa roolissaan.
– Laihduttaminen jäi päälle, ja minulle tuli jonkin asteinen anoreksia. Sitä kesti muutaman vuoden. Läheiseni olivat todella huolissaan, ettei minulle kävisi huonosti, Katajisto kertoo.
Viime keväänä näyttelijä osallistui Olet mitä syöt -ohjelmaan ja ohjelmassa saavuttamiensa tulosten ansiosta mies on päättänyt jatkaa urakkaa.
Katajiston paino alkoi nousta kun hän siirtyi toimistotöihin ja lopetti ammattinäyttelemisen.
– Nyt työni on arkisin istumatyötä, illat ja viikonloput ovat vapaita. Siinä sitten illalla katselee Simpsoneita ja pistelee iltapalaa poskeen, niin äkkiäkös se lihominen tapahtuu, hän kertoi Seiskalle aiemmin.
Ylimääräiset kilot ovat harmittaneet Oskaria jo kauan. Ulkonäkö ei ole enää kuin nuorena, eivätkä vanhat vaatteet mahdu enää päälle. Hän painaa nyt 105 kiloa ja tavoitteena on päästä 85-90 kilon tuntumaan elokuun loppuun mennessä.
– En ole tyytyväinen peilikuvaani. Olen myynyt paljon vaatteita pois. Parempilaatuisia paitoja olen jättänyt, koska aion niihin vielä mahtua.
– Mutta makuuhuoneen puolella kilot eivät ole kyllä koskaan vaikuttaneet, kyllä ihmiset harrastavat lisääntymisleikkejä kiloista huolimatta, Oskari naurahtaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa