Kuva: Instagram - tarukalenov
Seiska: Playboy-malli Taru Kalenov meni operoimaan peppunsa – turvallisuussyistä!
Seurapiirikaunotar ja Portugalin Playboysta tuttu Taru Kalenov, 28, lensi kotikaupungistaan Dubaista Suomeen pyllyoperaatiota varten.
Vantaalta kotoisin oleva kaunotar kertoo Seiskalle, että tuli tekemään leikkauksen turvallisuussyistä. Tarkemmin ei kerrota, oliko turvallisuussyy siis Suomeen tulo, jossa leikkaus on mahdollisesti turvallisempi kuin muualla.
— Parantuminen on vielä kesken, joten en edes voisi harrastaa liikuntaa, Taru kertoo kyllästyneenä siihen, että koronavirus estää normalin arkielämän.
Leikkauksen nimi on Brazilian butt lift, jossa otetaan rasvaa jostain kehon osasta ja se siirretään pakaroihin. Näin takapuolesta saadaan luonnollisemman näköinen, kuin esimerkiksi implanteilla.
Kyseinen operaatio on muita kauneiuleikkauksia vaarallisempi, ja sen kuolleisuus kerrotaan olevan esimerkiksi Amerikassa korkeampi, kuin missään muussa kauneusleikkauksessa.
— Rakastan kroppaani. Tuntuu, että siinä on kaikkea hyvässä suhteessa: mikään ei ole liian suurta tai liian pientä. Olen naisellisen seksikäs, mutta kuitenkin timmi, selventää Taru selkeästi tyytyväisenä tulokseen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin