Seiska: Sami Uotila ja Kerttu Rissanen viettivät juhannuksen yhdessä!
Salkkari-pariskunta Sami Uotila ja Kerttu Rissanen muuttivat erilleen kesäkuun alussa.
Pariskunnan erilleen muutto aloitti huhumyllyn kihlaparin erosta.
Sami muutti yhteisestä kodista uuteen, Helsingin kantakaupungin tuntumassa sijaitsevaan kolmioonsa, kun taas Kerttu muutti pariskunnan näyttävästä keskusta-asunnosta vaatimattomaan kaksioon Punavuoreen.
Hiljattain Kerttu kävi kuitenkin katsomassa Samin tähdittämää näytelmää Tampereella, minkä jälkeen kaksikko vietti illan samassa osoitteessa.
Nyt pari on taas bongattu yhdessä, sillä he viettivät yhteistä juhannusta Helsingissä. Kerttu ja Sami nähtiin juhannuspäivänä Löyly-ravintolan terassilta hyvällä tuulella.
– He olivat porukassa, mutta istuivat vierekkäin ja heillä oli sormukset nimettömissä, Löylystä kerrotaan.
Sami ja Kerttu kuuntelivat terassilla keikkaa, mutta heidän kerrotaan jatkaneen iltaa vielä pitkään tämän jälkeenkin. Kun ravintola alkoi tyhjenemään puoliltaöin, Sami ja Kerttu viihtyivät terassilla vieläkin.
– He herättivät huomiota, kun on viime aikoina ollut juttua erilleen muutosta ja mahdollisesta erosta, niin siltä tilanne ei kyllä näyttänyt. Näyttivät tavalliselta pariskunnalta, paikallaolijat kertovat.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta