Seiska: Sanna Marin jälleen keskellä bilekohua – törttöili humalassa helsinkiläisessä trendibaarissa
Pääminsteri Sanna Marin (sd) on jälleen noussut uutisotsikoihin railakkaan juhlimisensa johdosta. Marin on kuluneen kahden vuoden aikana profiloitunut ahkeraksi bilettäjäksi, mikä ei ole jäänyt kansalaisilta huomaamatta.
Tällä kertaa Marin vietti kosteaa iltaa helsinkiläisessä trendibaarissa, Bob’s Laundryssa. Asiasta uutisoi Seiska-lehti.
Marin päivitti lauantaina oman Instagram-tilinsä Stories-osioon julkaisun punavuorelaisesta Forza-ravintolasta. Somepostauksen perusteella Marin aloitti seurueineen iltansa kyseisestä paikasta.
Marinin juhlaseurueeseen kuului Seiskan mukaan muun muassa kansanedustaja Ilmari ”bile-Ilmari” Nurminen (sd) ja kohupoliitikko Matias Mäkysen (sd) Maria-vaimo. Porukan ilta jatkui Bob’s Laundryssa noin iltakymmenestä eteenpäin.
Seiskan haastattelemat silminnäkijät kertovat pääministerin olleen selkeästi humalassa.
– Sannasta huomasi heti, ettei hän todellakaan ollut selvin päin, vaan alkoholia oli nautittu, Seiskalle kuvaillaan.
Baarissa Marin joutui paikallaolleiden mukaan toistuvasti hyvin kiusallisten tilanteiden keskiöön.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ensin Marin töpeksi drinkkilasinsa kanssa.
– Sanna otti pöydältä drinkin, jota ryhtyi ojentamaan jollekulle. Pääministerin harmiksi lasi tipahti hänen kädestään lattialle, ja juomat levisivät ympäriinsä.
Pian Marin herätti kansalaisissa hämmentyneitä reaktioita antamalla vieressä istuneelle miehelle niska-hartiahieronnan.
– Mies ei ollut Sannan puoliso Markus Räikkönen, joka ei edes kuulunut seurueeseen, lehdelle avataan.
Myöhemmin Marin alkoi tiputella jääpaloja kavereidensa niskaan, mikä oli silminnäkijöiden mielestä hyvin kummallista käytöstä.
– Sanna on pääministeri ja valtakunnan ykköspoliitikko, ja se huomioiden käytös oli outoa ja jopa lapsellista.
– Väkisinkin tuli mieleen sekin, että pääministerin pitää aina olla tavoitettavissa vaikkapa kriisin varalta. Olikohan Sannalla lauantai-iltana täysi harkintakyky päällä? yksi paikallaolleista pohtii.
Seiska-lehti on julkaissut lukuisia kuvia pääministerin viimeviikonloppuisesta kännireissusta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Sanna Marin on useita kertoja kommentoinut juhlimistaan medialle. Viime syksynä hän antoi vapaa-ajan vietostaan lausunnon toimittaja Maria Veitolalle tämän luotsaamassa Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa.
– Minä käyn pari kertaa vuodessa (bilettämässä) ja sitten se on ihan hirveä show, ei se ilta vaan se seuraava viikko, Marin kuvaili tuolloin uutisointia bileilloistaan.
Lähde: Seiska
Lue myös:
Sanna Marin juhli rokkiklubilla – pääministerin näyttävä vaatetus herätti huomion!
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja