Kuva: Instagram - @stefutherman
Seiska: Stefan Thermanin harvinainen haastattelu – ”En kustanna exäni elämää”
Martina Aitolehti ja Stefan Therman erosivat pääsiäisen tienoilla. Martina on puhunut erosta julkisuudesta useaankin otteeseen, mutta Stefan on pysynyt hiljaa – tähän saakka.
Seiska kertoo, että ex-pariskunta on ajautunut rahariitaan ja lähipiirin mukaan Martina vaatii Stefanilta oikeusteitse lähes 200 000 euroa.
— Harvan seurustelusuhteen jälkeen ex-kumppani päätyy vaatimaan satojatuhansia, koska väittää avittaneensa vaurastumista, kommentoi Stefan asiaa ihmeissään Seiskalle.
Jois puoliso on antanut yhteiseen talouteen sellaisen panoksen, että toinen osapuoli on pystynyt kasvattamaan varallisuuttaan, voi oikeus hyvitykseen syntyä.
— Olen tehnyt elantomme eteen töitä niska limassa. Tyttäremme on ollut yksivuotiaasta asti tarhassa, ja kuusi viime vuotta meillä on ollut viidestä kuuteen työntekijää Suomessa ja Espanjassa.
— Martina on saanut luoda uraansa stressaamatta mistään normaali-ihmisen kuluista. Olen valmis hoitamaan tyttäremme kulut, mutta en kustanna ex-kumppanini elämää, Stefu sivaltaa.
Lue lisää:
Nyt puhuu Stefan Therman: ”Pakko ensimmäistä kertaa elämässä kommentoida kyseisen psykopaatin asioita julkisesti”
Martina Aitolehti iski somessa suorat sanat Belórfista: ”Raskaista syytteistä johtuen hänellä ei ole mitään lupaa olla lähelläkään tytärtäni”
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Frederik ja nuori rakas: Ero!