Seiska: Vesa-Matti Loiri joutui sairaalahoitoon
Näyttelijä ja viihdetaitelija Vesa-Matti Loiri on joutunut Seiska-lehden mukaan sairaalahoitoon. Lehdelle asian vahvistaa Vesa-Matin lähipiiri. Loiri ei ole kuitenkaan itse kommentoinut terveydentilaansa.
Lehden mukaan diabetesta ja uniapneaa sairastava Loiri on kamppaillut jo pitkään terveysongelmien kanssa. Sairaalahoitoon hän on joutunut hakeutumaan kuukausia jatkuneen sairauskierteen päätteeksi.
Vesa-Matti Loiri on näytellyt uransa aikana yli 70 elokuvassa. Hän aloitti yhteistyön edesmenneen Pertti ”Spede” Pasasen kanssa jo 60-luvulla ja nousi kansansuosikiksi Uuno Turhapuro -hahmollaan.
Loiri tunnetaan myös laulajana ja hän on julkaissut yli 30 albumia. Kaksitoista levyä on ylittänyt vähintään kultalevyrajan ja yhteensä hänen albumeitaan on myyty yli 660 000 kappaletta. Loiri on itse sanonut musiikin olevan viimeinen asia, josta hän olisi valmis luopumaan.
Vuonna 2011 hänelle myönnettiin taiteen valtionpalkinto. Palkitsemisperusteluissa painotettiin Loirin kykyä olla sekä poikkeuksellisen suosittu koomikko että vahvojen draamaroolien tekijä.
Lue myös:
Antti Tuisku järkyttyy Heikki-vaarinsa kohtalosta televisiossa -”Meidän pappa valehteli ikänsä”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos