Shirly Karvinen avautuu kiusallisesta tilanteesta, johon päätyi Sanni-rakkaansa kanssa – ”Hävettää aivan saakelisti”
Radiojuontajana ja somevaikuttajana tunnettu Shirly Karvinen kertoo Basson Aamushow -ohjelmassa kiusallisesta tilanteesta, johon hän joutui yhdessä puolisonsa, artisti Sannin kanssa.
Karvinen pohjustaa tarinaansa myöntämällä, että kokee olonsa epämukavaksi, kun joku ottaa hänestä kuvia julkisella paikalla.
– Hävettää aivan saakelisti ottaa kuvia julkisella paikalla, olla kuvattavana, kuvata itse sillä puhelimella ja pälättää niin, että ihmiset tölläävät, Karvinen lataa ohjelmassa.
Karvisen ulostulo on hieman yllättävä, sillä nainen tuottaa työkseen sisältöä sosiaaliseen mediaan, ja on näin ollen tottunut esiintymään suurten ihmisjoukkojen edessä. Karvinen toteaakin, ettei hänellä muuten ole ongelmaa pyöriä kameran edessä, mutta ulkona kadulla se on hänen mielestään vaivaannuttavaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Samassa yhteydessä Karvinen jakaa tarinan siitä, kuinka hän oli hiljattain pyytänyt rakastaan ottamaan hänestä kuvan kesken pariskunnan piknikin.
Lopulta kuvan ottamisesta ei kuitenkaan ollut tullut mitään, sillä Karvista häiritsi liikaa ympärillä olevat ihmiset.
– Juuri sillä sekunnilla, kun me olemme ottamassa niitä kuvia, niin minä näen, että sieltä tulee kunnon jengi. Ja he osoittelivat ja naureskelivat ja vähän hihittivät, Karvinen sanoo.
– Niin kyllä siinä tuli se minun suomalaisuuteni vastaan. Että ei, minua hävettää ihan liikaa olla kuvassa, hän summaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Shirly Karvinen ja Sanni tekivät sen vihdoin – julkaisivat ensimmäisen hempeilykuvan!
Shirly Karvinen avautui seksuaalisuudestaan – valtava palautemäärä yllätti: ”Menin sanattomaksi!”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti