Shokkitiedote: Lauri Tähkä lopettaa
Supersuosittu artisti kertoo asiasta tiedotteessa.
Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, kertoo lopettavansa.
Lauri pitää viimeisen keikkansa Tammelan stadionilla Tampereella 29.6.2024 ja Bolt Arenalla Helsingissä 7.9.2024.
Lauri ehtii esiintyä kahdesalla festarilla kesän aikana.
Lauri julkaisee kaksi uutta kappaletta huhtikuun 26. päivä. Kappaleiden nimet ovat: Linnut lentävät takaisin sekä Näissä juhlissa ei itketä.
Artisti ei avaa lopettamispäätöstään sen koommin.
Jarkko Suo jättää Lauri Tähkän
Rakas ystäväni Lauri Tähkä!
Olet ehkä osannut odottaa tätä kirjettä. Tämä on painanut sydäntäni jo kovin pitkään. On aika sanoa ääneen: meidän täytyy erota.
Olet ollut minun elämäni keskipiste neljännesvuosisadan. Se on ollut uskomattoman hienoa aikaa.
Olen päässyt tutustumaan kanssasi upeisiin ihmisiin. Saanut tehdä maan parhaiden ammattilaisten kanssa töitä. Oppinut ihmisenä, lauluntekijänä ja esiintyjänä aivan valtavasti.
Tajuatko kuinka paljon olemme saaneet rakkautta ja sitä myös paljon antaneet? Olemmeko osanneet riittävästi kiittää faneja kaikkien näiden vuosien kannattelusta, avusta, ystävällisyydestä ja rakkaudesta?
On ollut kirkkaiden päivien lisäksi myös mustia päiviä ja raastavia aikoja. Meitä on inhottukin. Enemmän silti rakastettu. Kanssasi ei ole koskaan ollut kädenlämpöistä, vaan aina kamiinan kylki kuumana, hella kutosella, käsi hellalla.
”Ei vuodet kulu, ne kuluttaa”, sanoi eräskin naapurinpoika. Ja kuluttu on. Toisesta meistä ei enää ole mitään jäljellä – ja se olet sinä, Lauri Tähkä.
Sinä tuskin sitä jäät suremaan, koska olet vain eloton luomus, minun itseni tekemä. Minä olen tästä haikealla mielellä, vaikka päätös on selvä. Kiitos kaikesta. Jatkan tästä eteenpäin omillani – en voi vielä tietää miten, mutta jotain villiä, intohimoista, musiikin tekoa, vapaata luomista, vapaata, arvaamatonta. Tekijänä Jarkko Tapani Suo.
Hyvästi!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan