Sini Ariell rehellisenä seksistä ja avioliiton vaikeista vuosista: ”Olisi ollut enemmän syitä ottaa ja lähteä”
Malli ja tatuointitaiteilija Sini Ariell, 39, kertoo uusimmassa blogissaan kuulumisiaan Australian kodistaan jossa asuu yhdessä miehensä Stuartin ja parin Penny-tyttären kanssa. Hän puhuu rehellisesti myös parin suhteesta ja sen vaikeuksista.
– Alkutaival Stuartin kanssa oli kuin unta vain, kunnes yllätysraskaus muutti ja rikkoi kaiken. Hän ei halunnut isäksi ja minun suurin toiveeni oli olla äiti. Kaikki muuttui, Sini kirjoittaa rehellisesti.
Pari rakensi Penny-tyttären syntymän aikaan uutta taloaan. Stuart teki pitkää päivää kaivoksella ja rakennustyömaalla.
– Parisuhdetta ei ollut miltei kolmeen vuoteen. Nukuimme eri huoneissa. Minä vauvan kanssa, hän rankan työrytmin vuoksi vierashuoneessa. Emme keskustelleet kuin välttämättömät, Sini kirjoittaa.
– Seksiä oli kaikkineen ehkä kuusi kertaa kolmen vuoden aikana. Syitä oli monia, mutta suurin oli varmasti molemminpuolinen väsymys, uupumus, vitutus ja loppuunpalo.
Kaiken keskellä Sinillä todettiin raskaudenjälkeinen masennus ja Stuartilla isän masennus ja burn out. Pari riiteli paljon ja avioeropaperit printattiin kolmesti mutta niitä ei ikinä allekirjoitettu.
– Olimme sopineet, että kun talo saadaan valmiiksi ja muutamme sinne, jos emme enää olekaan valmiita jatkamaan yhdessä niin pistetään pelit seis. Talomme oli maaliviiva, Sini kertaa.
Sinin mukaan rakkaus ei ollut se mikä parin piti yhdessä, vaan suurin kaikista oli tahto ja sen ajamina pari selvisi vaikeista ajoista.
– Olemme vahvatahtoisia ihmisiä, sen olemme toisillemme näyttäneet. Olisi ollut enemmän syitä kaiken näiden viiden vuoden aikana ottaa ja lähteä, kuin jäädä ja selvitä. Rakastamme toisiamme nyt enemmän kuin koskaan ennen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä. Lue myös: Johanna Tukiainen julkaisi ensimmäisen kasvokuvan tyttärestään: ”Isabell pääsee pian lehteen” Tuomas Holopainen avautuu vihdoin Tarja Turusen erottamisesta uutuuskirjassa: ”Kyllä se jätti elinikäiset arvet”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa