Kuva: Metropoli
Sofia Belórf ja Kelly Kalonji avautuvat rankoista elämäntilanteistaan – antavat kaksi konkreettista vinkkiä, kuinka päästä yli vastoinkäymisistä
Somevaikuttaja ja missi Kelly Kalonji vierailee Sofia Belórfin tuoreella blogivideolla, jossa naiset käsittelevät omaa suhtatumistaan julkisuuteen ja avautuvat raskaista tilanteista, joita ovat kokeneet elämässään.
Sekä Kalonji että Belórf ovat kumpikin omien sanojensa mukaan kohdanneet monenlaista surua.
– On ollut monia itkuja, välillä nousua ja sitten taas laskua, Belórf kuvailee videolla.
– Nyt saaga alkaa vihdoin olemaan siinä vaiheessa, että olen alkanut tajuamaan, että täältä todella voi nousta voittajana, hän jatkaa.
Kaksikko kertoo, että heillä on molemmilla tällä hetkellä kaikki asiat elämässä aikalailla kunnossa. Siksi he haluavatkin kannustaa seuraajiaan luottamaan siihen, että elämä kyllä kantaa eteenpäin.
Kalonjilla ja Belórfilla on antaa kaksi konkreettista vinkkiä, joiden avulla on mahdollista selvitä vaikeuksien yli.
– Itkeminen auttaa. Itke niin paljon kuin pystyt, mutta seuraavana päivänä pue hienot vaatteet päälle ja lähde ulos, Kalonji neuvoo.
Lisäksi naiset muistuttavat, että on tärkeää antaa vaikeille tunteille tarpeeksi tilaa.
– Se miten käsittelet asiat on päivän lause, Belórf huomauttaa.
– Pitää hyväksyä masennusvaihe ja antaa itselleen oikeus hetken aikaa vain velloa tunteissa. Se puhdistaa, Kalonji ja Belórf toteavat yhteen ääneen.
Katso Sofia Belórfin tuore blogivideo kokonaisuudessaan täällä.
Lue myös:
Kelly Kalonji joutui valehtelemaan rajusti ystävälleen Sofia Belórfille BB-talon takia – näin hän selitti katoamisensa!
Big Brother -talosta putosi ensimmäisenä Kelly Kalonji: ”Olen pettynyt”
LUE MYÖS:
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!