Sofia Belórf joutui eristysselliin – muistelee elämänsä synkimpiä hetkiä: ”Haluan kuolla”
Julkkiskaunotar ja tosi-tv-tähti Sofia Belórf joutui muutama vuosi sitten viettämään yhteensä kaksitoista päivää eristyssellissä liittyen Katiska-vyyhtiin. Belórf suljettiin vankilaan sotkemisvaaran vuoksi.
Tuoreessa Sofia Belórf – Alaston -podcastin jaksossa Belórf kertoo eristyssellissä olon olleen hänelle elämänsä traumaattisimpia hetkiä. Erityisesti kaksi ensimmäistä päivää olivat naiselle äärimmäisen haastavia.
Belórf ei pystynyt shokkitilan vuoksi edes syömään tai nukkumaan kunnolla.
– Minusta tuntuu, että olen vain kiertänyt sitä yhdeksän neliön selliä ympyrää. Ei siellä ollut tyynyjä eikä peittoja ensimmäisinä päivinä. Olen vain maannut siinä jossain betonijutussa, Belórf muistelee podcastissa.
– Siellä oli edellisen asiakkaan oksennukset vielä. Jotenkin ne olivat jääneet sinne, hän jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ensimmäisen päivän aikana Belórf oli ahdistuksissaan pyytänyt jatkuvasti vartijoita paikalle. Hänen mukaansa kukaan ei kertonut hänelle, kauanko hän joutuu vankilassa olemaan tai että mitä yleisesti tapahtuu. Belórf ei saanut myöskään soittaa kenellekään.
Eristyksissä olo ajoi Belórfin ajattelemaan hyvin synkkiä aiheita.
– Muistan, että olin aivan, että voiko kuolla tällaiseen oloon. Muistan jopa tällaisen, että olen kysynyt, että onko teillä joku pilleri, että voi kuolla, Belórf paljastaa.
– Että saako kuolla, haluan kuolla. Että nyt sekoan, hän kuvailee rajuja tuntemuksiaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Karmea kokemus muutti lopulta suuresti Belórfin arvoja ja koko maailmankuvaa. Hän ymmärsi, ettei mikään merkkivaate tai laukku voi korvata omaa kotia ja turvallisuudentunnetta.
– Olen luullut, että tiedän, miltä tuntuu ahdistus. Mutta tuollainen ahdistus on jotain sellaista, että en pahimmalle vihollisellekaan voi haluta tuollaista, tähti summaa.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta

- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!