Sofia Belórf julkaisi harvinaisen kuvan marokkolaisesta isästään: ”Olemme todella harvoin tekemisissä”
Somevaikuttaja Sofia Belórf julkaisi sunnuntaina vietetyn isänpäivän kunniaksi Instagramin Stories-osiossa kuvan marokkolaisesta isästään ja toivotti kuvan yhteydessä hyvää isänpäivää.
Sofia kertoo Metropolille pitämässä videoblogissaan tarkemmin perheestään. Äiti on Sofian mukaan yksi hänen parhaista ystävistään, vaikka he ovat asuneet pitkiäkin aikoja eri maissa.
– Hän on ollut aina ihminen, jolle voin puhua mistä vaan. Meillä on todella läheiset välit. Vaikka emme näkisi muutamaan viikkoon, juttumme jatkuu samasta pisteestä, mihin olemme aiemmin jääneet, Sofia paljastaa.
Lisäksi Sofialla on pari vuotta nuorempi pikkuveli sekä kaksi nuorempaa pikkusiskoa.
– Viime aikoina on tuntunut siltä, että veljeni on isoveljeni, sillä hän on ollut kauheasti tukenani. Olen kysynyt häneltä paljon neuvoja vaikeissa elämäntilanteissa.
– Lisäksi minulla on kaksi nuorempaa pikkusiskoa. Olin 16-vuotias, kun heistä vanhempi syntyi, joten he ovat valitettavasti vähän etäisempiä minulle, mutta he ovat käyneet kylässä luonani. Nuorempi heistä on mini-Sofia.
Marokon puoleiseen sukuun Sofialla ei ole välejä, paitsi isäänsä.
– Olemme todella harvoin tekemisissä isäni kanssa, mutta hän on elämässäni jonkin verran, Sofia paljastaa.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta