Sointu Borg aikoo ottaa puhujana rehellisen linjan: ”Diilin jälkeen kävin läpi jäätävän identiteettikriisin”
Diili-voittaja Sointu Borg avautuu Instagramissa rehellisesti jännittämisestään. Soinnulla on tulevana syksynä runsaasti erilaisia puhujatilaisuuksia, joita varten hän on konsultoinut jopa alan huippuja.
– Suurin pelkoni on se, että puhun paljon, mutta en oikeasti sano mitään, enkä aidosti puhuttele kuulijoita tai auta vastapuolta aidosti oivaltamaan mitään, Sointu kirjoittaa Instagram-tilillään.
Hän kertoo lukeneensa asian tiimoilta myös erilaisia oppaita, mutta pohtii onko sellainen todella tarpeen.
– Kaikki päälle liimattu on lähtökohtaisesti paskaa ja tuhottu uppoamaan!
– Miksei sitä voisi yritysseminaarissa pamauttaa ilmoille, että meikäläinen eksyi tapahtuma-alalle Petri Nygårdin pillumagneetti musavideon kautta? Tai että diilin jälkeen kävin läpi jäätävän identiteettikriisin. Tai että vuosi sitten rahat eivät aina meinanneet riittää koronan takia edes vuokraan.
Sointu kuitenkin odottaa jokaista tilaisuutta ja kokee, että ne tulevat toimimaan hyvänä oppikouluna.
– Puhujana voi kehittyä läpi elämän. Jos annan vaan mennä ja muutama kirosana eksyy joukkoon silloin tällöin, niin ei se homma siihen kaadu. Hyvä siitä tulee. Värikästä ainakin.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Sointu Borg rehellisenä parisuhteensa tolasta – myöntää haasteet: ”Moni ei kestäisi tässä matkassa”
Koronasta toipuva Sointu Borg julkaisi bikinikuvan aamu-uinniltaan: ”Kiitos universumi!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan