Sointu Borg otti tiukasti kantaa ”hyvä jätkä” -kommentointiin: ”Viimeksi kun tarkistin minulla oli va*ina!”
Diili-voittaja ja yrittäjä Sointu Borg avautuu Instagramissa kohtaamastaan ”hyvä jätkä” -ilmiöstä ja ihmettelee, miten vielä 2020-luvulla tietynalaiset luonteenpiirteet yhdistetään edelleen ainoastaan toiseen sukupuoleen.
– Olen saanut kuluvan vuoden aikana kuulla olevani ”hyvä jätkä”. Tosin viimeksi kun tarkistin, niin minulla on vagina. En siis ole äijä. Loukkaannunko jätkittelystä? En. En aina edes tytöttelystä, Sointu kirjoittaa.
Hän myöntää, että myös sillä on merkitystä miten asian esittää.
– Jos vastapuoli on tuntematon ja yrittää autenttisesti olla mukava, en lähde erikseen korjailemaan, vaikka termistö ei meikäläistä puhutellessa aina ihan kosheria olisikaan. Jos vastapuolen äänensävy tai energia on puolestaan vähättelevä tai alentava, niin ojennan verbaalisesti, jos jaksan alkaa painimaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Soinnun mukaan on kummallista, että esimerkiksi keskustelupalstoilla naispuolista ”hyvää jätkää” kuvaillaan seuraavasti: persoonallinen, luja luonne, käytännöllinen, hyvä huumorintaju, ei analysoi joka asiaa, positiivinen, ymmärtää miesten näkökulmia, selkeä, jonkin sortin hörhö, tapahtumarikas ja luotettava.
– Luetellut persoonapiirteet eivät omien havaintojeni mukaan rajoitu vain toisen sukupuolen edustajistoon. Yleistäminen on inhimillistä, mutta samalla aina niin alkukantaista. Tunnen suoria naisia ja passiivisagressiivisia miehiä. Tunnen myös empaattisia miehiä ja egoistisia naisia.
– Minun pitäisi olla mies ollakseni yksi äijistä. En ole. Silti sitä voi olla miesseuroissa rennosti ja rehdisti. Juoda kaljaa ja keskustella vaikka tekniikasta, ihan feminiinisenä naisena, sulautumatta ”äijä-kulttuuriin”. Olla silti kokonainen ja mukavaa seuraa, ihan vaan naisena vaikkapa tissit töröllä, jäätävässä v-aukossa, tekotukka päässä, Sointu kuvailee.
Hän myöntää itsekin sortuneensa nuorempana ”tulen paremmin toimeen miesten kanssa” -narratiiviin, mutta kuvailee sen olevan kuitenkin naissukupuolta alentava ja lapsellinen.
– Jos et tule omien sanojesi mukaan lainkaan toimeen oman sukupuolesi edustajiston kanssa, niin luultavasti kannattaa tehdä jonkin sortin itsetutkiskelua. Vika ei silloin ole pelkässä ympäristössä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheriita syvenee – Nyt puhuu Brooklynin vaimo
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle

- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa