
Sointu Borg paljastaa sairaalloisen WC-tapansa – kiittelee räppärirakastaan: ”Rakastat minua silti”
Menestynyt yrittäjä Sointu Borg on julkaissut omalla Instagram-tilillään hyvin rehellisen postauksen, jossa hän paljastaa asioita, jotka saavat naisen räppäripuolison Tomi Solosen hermostumaan.
– Top 5 asiaa, missä Tomilla palaa muhun eniten hermo, Borg nimeää listansa.
Listan ensimmäinen kohta liittyy Borgin vessa-asiointiin.
– 1. Sairaalloinen WC-paperin kulutus. On aina loppu, kiitos meikäläisen. Tomin sanojen mukaan palaa puiston verran viikossa, Borg kirjoittaa.
Myös Borgin neuvomiset ja taito sotkea nopeasti ovat kiristäneet kaksikon välejä.
– 2. Neuvon, kun Tomi ajaa. Tästä voi kehkeytyä pahakin kärhämä. Neuvon muutenkin aika paljon.
– 3. Sotken enemmän, kun siivoan. Siivoon helvetin hyvin siis, mutta saan paikat räjähtään tunnissa.
Tavaroiden lainaamisesta salaa ei myöskään Solonen ole innoissaan, ja lisäksi miestä harmittaa, ettei hän saa tehdä Borgille ruoka-annoksia.
– 4. Lainaan tavaroita salaa ja yleensä hajotan ja hukkaan ne. Mm. partakampa ja kuulokkeet pahimmat.
– 5. En halua, että Tomi tekee mulle annosta valmiiksi, mutta ravintolassa valmis annos on ok. Mulla on pakkomielle tehdä annos kotona itse.
Kirjoituksen loppuun Borg on lisännyt hellyyttävän lauseen, joka kiteyttää hyvin pariskunnan suhteen nykytilan:
– Rakastat mua silti.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Parin välinen rakkaus nousee esiin myös Solosen kommentissa, jonka hän on jättänyt Borgin postauksen alle.
– Kivaa olla kokki koulutukseltaan ja ei saa ees annosta tehdä ja en edes aloita siittä, et miksi ei voi ottaa kotiavaimia koskaan mukaan. Rakastan silti äärettömästi mussukkaani mun! Solonen muotoilee suloisesti.
Lue myös:
Sointu Borg koki suuren romahduksen – puhuu rehellisesti peloistaan: ”Se on v**un kuumottavaa”
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa