Yrittäjä, mediapersoona ja puhuja Sointu Borg nousi koko kansan suosioon keväällä 2021 voitettuaan Jaajo Linnonmaan luotsaaman Diili-ohjelman. Massiivinen mediamyllytys muutti Borgin elämän pysyvästi, ja tällä hetkellä hän on yksi seuratuimpia suomalaisjulkkiksia.

Kulunut vuosi on ollut Borgille rankka, sillä hän on joutunut totuttelemaan sellaiseen kiireeseen ja paineeseen, jota ei ole aiemmin kokenut. Juuri nyt Borg pyrkii rauhoittamaan arkeaan rutkasti siitä, mitä se oli viime syksynä.

– Tällä hetkellä olen rakentanut arkeni niin, että ehdin levätä ja urheilla. Tajusin viime vuonna, että pää kolmantena jalkana juokseminen on pitkällä aikaikkunalla typeryyttä, Borg kertoo Metropolille.

– Toki tykkään kiirestä, mutta kiireen ja kaaoksen välillä on vissi ero, hän jatkaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Kuitenkin myös tämä syksy on tuonut Borgin eteen asioita, jotka ovat aiheuttaneet hänelle suurta päänvaivaa ja stressiä. Hän julkaisi syyskuun alussa esikoiskirjansa Röyhkeästi rohkea – Kuinka haistattaa asialliset vitut?, joka herätti laajaa keskustelua Suomessa.

Kirjassaan Borg muun muassa avautuu epäasiallisesta käytöksestä, jota on joutunut kohtaamaan esimiehensä suunnalta. Borg ei mainitse teoksessaan esimiehensä nimeä, mutta on yleisessä tiedossa, että hänen väitteensä kohdistuvat Jaajo Linnonmaahan.

– Kirjan julkaisun jälkeen olin kyllä todella väsynyt. Kyseessä on iso puristus ja toki jännitin vastaanottoa. En kadu mitään kirjassa sanomaani. Vaikka soraääniäkin on tullut, koen että kaikki on ollut sen arvoista, Borg avaa.

Vaikka epäkohtien tuominen julkisuuteen tuntui aluksi Borgista raskaalta, kokee hän nyt olonsa vapautuneeksi.

– Tällä hetkellä fiilis on hyvä. Jotenkin hassulla tavalla nyt kun moni asia on pöydällä ja päivänvalossa, koen voivani taas hengittää rauhassa, hän kuvailee.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Borg sanoo iloitsevansa kaikesta siitä, mitä on menestyneellä urallaan saavuttanut. Nuorempana hän pelkäsi, ettei löytäisi paikkaansa ollenkaan.

– Kymmenen vuotta sitten olin pihalla kuin Ellun kanat, Borg tokaisee.

– Olen onnellinen siitä, mitä minulla nyt on. Toki menen hämilleni siitä, jos minua kutsutaan tänä päivänä menestyneeksi. En jotenkin näe itseäni niin. Tuntuu, kuin olisin kaiken kanssa vielä ihan kesken ja alussa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Vuoden päästä, syksyllä 2023 Borg toivoo olevansa kiinni ”uusissa, kiinnostavissa tv-produktioissa”. Pitkällä aikavälillä hän haaveilee hyvin yksinkertaisista, mutta merkityksellisistä asioista.

– Kymmenen vuoden päästä olen toivon mukaan elossa ja terveenä. Ehkä siinä kohtaa olen sitten oikeasti aito aikuinen, Borg naurahtaa.

Borg on aiemmin julkisuudessa kertonut Diilin jälkeisen ajan tehneen hallaa hänen parisuhteelleen räppäripuoliso Tomi Solosen kanssa. Nyt haasteet on vihdoin selätetty, ja Borg nauttii rakkaansa kanssa ihan tavallisesta arjesta.

Borg ei pystyisi kuvittelemaan elämäänsä yksin.

– Pääni hajoaisi ilman Tomia, hän tunnustaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Työssään puhujana Borgin yksi päätavoitteista on kannustaa naisia olemaan rohkeita ja itsevarmoja. Mitä Borg toivoisi jokaisen naisen kuulevan ja sisäistävän?

– Että olet arvokas ihan vain sinuna. Arvoasi ei mitata suoritusten kautta. Olet arvokas ja rakastettu ihan vain olemalla. Ei myöskään ole olemassa oikenalaista tai vääränlaista naista. Saat olla nainen ihan omalla tavallasi. Rakasta myös naisia ympärilläsi. Kehu muita naisia ja suhtaudu heihin uteliaalla mielenkiinnolla. Meitä on niin moneen junaan, että se on pirun kiehtovaa! Borg kiteyttää.

Lue myös:

Sointu Borg kokee syyllisyyttä kohukirjansa julkaisemisesta – ”Tiesin, että tulee suuttumusta ja pettymystä”

Näin Jaajo Linnonmaa vastaa Sointu Borgin kirjaväitteisiin – rehellinen tilitys julki: ”Lopputulos harmittaa minuakin”