Suvi Pitkäsen piina jatkuu: Terveen papereita ei tullut
Television reality-sarjoista tuttu DJ-kaunotar Suvi Pitkänen on saanut kokea kovia kuluneen vuoden aikana. Riitaisa ero ja yllättävät terveydelliset ongelmat saivat Suvin miettimään: ”Mikä hitto mua vaivaa?”
Suvi avautuu rankoista kokemuksistaan blogissaan otsikolla ”Kun kaikki ei olekaan ihan ok” ja kertoo missä tällä hetkellä mennään.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että hän kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Lisäksi hänellä epäillään kasvainta lisämunuaisissa tai pikkuaivoissa ja näihin tutkimuksiin liittyen Suvi on saanut puhelun, jota ei olisi halunnut koskaan saada. Hän ei kerro tarkkoja yksityiskohtia testituloksista, mutta paljastaa että terveen papereita ei tullut.
– Jäljelle jäi lääkärin mukaan pari vaihtoehtoa, joita en kumpaakaan olisi halunnut kuulla. Mitään ei ole vielä kiveen kirjoitettu eikä diagnosoitu mutta 28-vuotiaana, aina terveenä ihmisenä, en olisi koskaan halunnut vastaavaa puhelua saada. Tutkimukset jatkuu enkä oikeestaan ajattele yhtään mitään positiivisempaan kun ennen tätä päivää. Tätä päivää odotin, ja nyt odotan seuraavia tutkimuksia ja lääkärin puhelua.
Suvi jaksaa kuitenkin olla vaikeassakin tilanteessa optimistinen ja sanoo saavansa voimia perheestä, ystävistä ja rakkaudesta. Lääkäri on kehottanut häntä rauhoittamaan elämäntahtiaan ja vähentämään stressiä.
– Nyt sitten tutkitaan lisää. Olkaa onnellisia ihmiset ja älkää stressatko!!!!! Se on pahempi juttu kun mitä voitte kuvitellakaan, Suvi kirjoittaa.
Lue koko kirjoitus Suvi Pitkäsen kotisivuilta.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot