Suvi Pitkäsen syntymäpäivät kokivat ikävän käänteen: ”Harmittaa ihan sikana”
Selviytyjät-sarjastakin tuttu dj ja yrittäjä Suvi Pitkänen täytti keskiviikkona 35 vuotta. Hänen oli tarkoitus juhlia synttäreitä isosti ystäviensä kanssa, mutta koronapandemia esti juhlien järjestämisen.
– Olin varannut helsinkiläisen luksusravintolan käyttööni, mutta rajoitusten takia juhlia ei voitu järjestää. Harmittaa ihan sikana, Suvi toteaa Metropolille.
Hän aikoo juhlia synttäreitä pienellä ystäväporukalla tulevana viikonloppuna.
– Olemme menossa hotelliin, hän paljastaa.
Suvi kertoo, että viiden vuoden välein hänen elämässään on tapahtunut merkittäviä käänteitä.
– Olin 25-vuotias, kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Se oli sokki. Toisen lapsen sain, kun olin 30-vuotias. En tiedä, mitä tänä vuonna tapahtuu. Ehkä menemme naimisiin mieheni kanssa, Suvi yllättää.
Tulevan vuoden suhteen Suvi on avoin, vaikka epäusko on päässyt iskemään korona-aikana.
– Olen lähtenyt takki auki tähän vuoteen. Korona on pilannut asioita kahden viime vuoden aikana. Toivotaan, että nyt asiat onnistuisivat. Tarkoitus olisi matkustaa maaliskuussa Dubaihin kuvauksiin ja tekemään uutta musiikkia, Suvi paljastaa.
Lue myös:
HS: Sointu Borg ja Suvi Pitkänen rehellisinä silikonirinnoistaan – ”Itse olen tisseistäni maksanut”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”