Tällaista oli elämä alkoholismista kärsivän Matti Nykäsen vaimona – Pia-leskeltä harvinainen avautuminen: ”Olutta oli lavatolkulla”
Tällä viikolla Maria Veitolan vieraaksi toimittajan kotiin saapuu Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa Pia Nykänen. Nykänen nousi aikoinaan suomalaisten tietoisuuteen edesmenneen mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen vaimona.
Matti kuoli haimasyövän ja keuhkokuumeen seurauksena vain 55-vuotiaana vuonna 2019. Pia-leski on puhunut suuresta surustaan avoimesti julkisuudessa.
Ennen Matin kuolemaa, vuonna 2016 Maria yökyläili Nykästen luona Joutsenossa. Vierailu nähtiin telkkareissa Yökylässä Maria Veitola -ohjelman kakkoskaudella.
Nyt Maria nostaa esille kuuden vuoden takaisen vierailunsa tuoreessa Vuoroin vieraissa -jaksossa. Toimittaja myöntää, että häntä jäi tuolloin mietityttämään Matin runsas juominen.
– Millaista se juominen oli? Joiko hän tasaisesti joka päivä vai…? Veitola kysyy ohjelmassa suoraan Pialta.
– Aamulla kun lähdin töihin niin sinnehän se autotalliin meni ja siellä ne oluet oli. Kun tulin töistä niin se oli koko päivän juonut, Pia vastaa rehellisesti.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Maria kertoo järkyttyneensä siitä, että Matilla oli autotalli täynnä kaljaa, jota miehelle toimitti mäkikotkan yhteistyökumppani.
– Suomen kuuluisimmalla alkoholistilla on elinikäinen alkoholisponssi, Maria tokaisee hämmentyneenä.
Pia ei olisi halunnut ottaa vastaan Matin alkoholikuljetuksia.
– Miehän sanoin hänelle aina, että se rekka ei tuu meille pihaan, hän avaa.
Matti soitti kuitenkin salaa rekan tuomaan juomia pihaan silloin, kun hänen vaimonsa oli töissä.
– Sitä olutta oli lavatolkulla, Pia päivittelee.

Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelma nähtävissä MTV Katsomossa tiistaisin ja torstaisin.
Lue myös:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle