Seiska-lehti uutisoi hiljattain, että laulaja Marita Taavitsainen on kamppaillut pahojen talousongelmien kanssa. Lehden mukaan verovirasto on karhunnut häneltä peräti 14 000 euron saatavia ulosotolla.

Hiljattain Marita kertoi Instagram-tilillään, että on muuttamassa perheensä kanssa uuteen asuntoon. Nyt hän valottaa tilannetta toimittaja Iriz Silanderin luotsaamassa Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa.

Laulajan uusi asunto sijaitsee Hyvinkäällä, jossa hän on asunut jo yli kymmenen vuoden ajan lastensa kanssa.

– Unelmien talo. Ihan mieletön tuuri kävi yhden lehtijutun myötä. Olin sanonut siinä, että etsin uutta asuntoa, sillä vanha oli menossa myyntiin. Minuun otettiin yhteyttä ja tällainen asunto löytyi. Nyt ollaan kaikki seitsemännessä taivaassa, Marita kertoo podcastissa.

Hän on ehtinyt asumaan uudessa asunnossa vasta muutaman yön, mutta odottaa jo innokkaana sisustajana, että pääsee remppaamaan asuntoa.

– Siinä on tilaa ja valoa ihan hirveästi. Se on iso omakotitalo. Toisen lapsen kouluun on minuutin matka, joten sijainti on hyvä, Marita sanoo.

– Olen kuitenkin sisustaja perimmäiseltä luonteeltani, joten nyt pääsen sisustamaan niin että tuntuu. Mitään uutta en ole ostamassa. Ainoastaan ostin yhden Andy Warholin taulun, jossa lukee ”all is pretty”.

Marita Taavitsaisella on kaksi tytärtä ex-puolisonsa, valokuvaaja Tomi Natrin kanssa: vuonna 2009 syntynyt Stella sekä vuonna 2011 syntynyt Iines. Pariskunnan suhde päättyi eroon vuonna 2018. Lapset ovat vanhemmillaan vuoroviikoin.

Nykyisin Marita on parisuhteessa Pasi-nimisen miehen kanssa. Marita kertoo, ettei miesystävä asu saman katon alla hänen kanssaan. Marita on tietoisesti ollut puhumatta julkisuudessa uudesta suhteestaan.

Lue myös:

Marita Taavitsainen hankki yllättävän lemmikin, joka pääsi jo kertaalleen karkaamaan: ”Pieni paniikki pääsi syntymään”

IL: Marita Taavitsaisen kampaamo vaikeuksissa -liiketila myynnissä – ”Tuossa se sinnittelee”