Tänään tv:ssä: Raskaana oleva Henna Kalinainen esittelee ensimmäistä kertaa Jarkko-puolisonsa
Esikoistaan odottava tosi-tv-tähti Henna Kalinainen nähdään tänään odotetun Olet mitä syöt -suosikkisarjan avausjaksossa. Hennan radikaalisti muuttunut ulkonäkö nousi mediassa heti suureksi puheenaiheeksi, kun Olet mitä syöt -osallistujat julkistettiin elokuun alussa.
Tänään illalla MTV3-kanavalla esitettävässä jaksossa Henna avaa syvemmin syitä sille, kuinka hän on päässyt lihomaan ja ajautumaan sairaalloisen huonoon kuntoon. Railakkaana bilettäjänä ja herkkujen suurkuluttajana tunnettu Henna päättää lääkäri Pippa Laukan opastuksella alkaa vihdoin panostamaan omaan hyvinvointiinsa ja liikkumiseen.
– Kai muutkin ihmiset on tottunu siihen niin enköhän mäkin totu jollakin tapaa, Henna toteaa ohjelmassa.
Jaksossa nähdään myös ensimmäistä kertaa Hennan 16-vuotta vanhempi avopuoliso Jarkko, joka ylistää kumppaniaan vuolain sanoin.
– Henna on hyvin iloinen, avoin, vois sanoo että hieman tempperamenttinenkin myös, mutta tulemme erittäin hyvin toimeen, mies listaa.
Hän ilmaisee kuitenkin myös avoimesti huolensa Hennan terveydentilasta ja kertoo, että tämän etenkin illansuussa syömät ruoat saattavat usein olla hyvinkin epäterveellisiä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Helmikuussa kihlautuneet Henna ja Jarkko ovat ennen Olet mitä syöt -ohjelmaa pitäneet suhteensa visusti poissa julkisuudesta. Nyt pariskunta on ilmoittanut odottavansa esikoislastaan, joka sai alkunsa Hennan elämäntaparemontin aikana.
Henna kommentoikin ohjelmassa, että raskaaksi tuleminen oli hänen elämäntapojensa muuttumisen ansiota.
Näet kuvan Hennan Jarkko-puolisosta alta.

Olet mitä syöt alkaa MTV3-kanavalla torstaina 3.9. kello 20.
Lue lisää: Esikoista odottava Henna Kalinainen uudessa blogissaan: Ostimme kerrostalokolmion mieheni kanssa!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”