Terveysongelmista kärsinyt Kerttu Rissanen koki suuren muodonmuutoksen – tuoreet kuvat yllättivät someyleisön!
Salatut elämät -tv-sarjasta suureen suosioon ponnahtanut näyttelijä Kerttu Rissanen on kärsinyt koko kesän ajan ikävästä sairastelukierteestä.
Viime viikolla Rissaselle tehtiin ulosteensiirto, jonka odotetaan auttavan suolistobakteeriin, johon nainen sairastui hiljattain. Suolistobakteeri oli Rissasen mukaan peräisin hänen syömistään antiobioottikuureista.
Nyt Rissasen on päässyt jo nauttimaan kevyestä liikunnasta ja normaalista arkirytmistä. Hän on kertonut oman Instagram-tilinsä Stories-osiossa palanneensa tällä viikolla takaisin jumppaohjaajan töihinsä.
Tiistaina (6.9.) Rissanen julkaisi Instagramissa postauksen, josta käy ilmi hänen kokeneen suuren muodonmuutoksen. Rissanen vaihtoi yllättäen hiusvärinsä tummanruskeasta vaaleaan.
Tuoreessa postauksessa Rissanen poseeraa uusien kutriensa kanssa tyytyväisen näköisenä. Hän on julkaissut blondista tukastaan yhden lyhyen videon ja kaksi kuvaa.
– Uusi syystukka! Rissanen hehkuttaa julkaisunsa kuvatekstissä.
– Tänään vaalennettiin mun tukkaa ja laitettiin se kuntoon kesän jäljiltä! En vois olla tyyytyväisempi, hän jatkaa.
Näet Rissasen päivityksen alta tai täällä.
Rissasen syystukka on kerännyt valtavan määrän kehuja. Monet hänen faneistaan vaikuttavat olevan häkeltyneitä yllättävästä muutoksesta.
– Vau, kehuu somevaikuttaja Cheyenne Järvinen.
– Wau, komppaa somevaikuttajana niin ikään työskentelevä Sara Sieppi.
– Ok blonditar, tästä tykkään! ylistää tosi-tv-tähti Ella Toivainen.
– Aivan mieletön!!! Täydellinen, hyvinvointivaikuttaja Krista Peltovirta muotoilee.
Lue myös:
Kerttu Rissanen joutui ulosteensiirtoon – toipuminen vielä epävarmaa: ”Keho on heikko”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”