Kuva: AOP
The Creeps -elokuvaa tähdittävä Erika Helin paljastaa, millaista oli näytellä Hollywood-tähtien rinnalla – ”Pieni itkukin tuli”
Miss Suomi -kilpailusta tunnetuksi tullut sometähti ja malli Erika Helin näyttelee uudessa, kansainvälisessä The Creeps -elokuvassa, joka kuvattiin tänä keväänä Suomessa.
Elokuvassa näyttelee Helinin lisäksi muita suomalaisia tähtiä, mutta myös kansainvälisiä kuuluisuuksia, kuten legendaarisista Highlander-elokuvista tuttu Christopher Lambert ja Chris Cavalier.
Elokuvan kuvaukset alkoivat maaliskuussa Vuokatissa ja nyt Helin on kotiutunut noin kuukauden mittaiselta kuvausreissulta Maltalle, missä on asunut viime syksystä lähtien. Helin kertoo Metropolille kuvauksien sujuneen hyvin ja näytteleminen yhdessä Hollywood-tähtien kanssa meni hänen mukaansa paremmin kuin hän oli kuvitellut.
– Ennen kuin pääsin kuvauspaikalle minua jännitti paljon. Mietin, että pärjäänkö kielitaidollisesti, riittävätkö omat kykyni kaikkeen. Pian nämä huolet osoittautuivat kuitenkin turhaksi, Helin iloitsee.
– Chris ja Christopher olivat molemmat todella mukavia, samoin suomalainen vastanäyttelijäni Kheba Touray, joka auttoi minua näyttelemisessä ja antoi tärkeitä vinkkejä. Ei ollut mitään väliä, vaikka muut näyttelijät olivatkin kokeneita tähtiä, sillä koko ilmapiiri tuotannossa oli hyvin rento ja anteeksiantavainen. Ei tarvinnut pelätä, että mokaisi, hän kertoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lue myös: Erika Helin nappasi elokuvaroolin Hollywood-tähtien tähdittämästä elokuvasta: ”Kiljuin onnesta, kun sain tietää saaneeni roolin” Erika Helin paljastaa podcastissa OnlyFans-työnsä haittapuolia: ”Joku halusi ostaa mun kotiosoitteen” Erika Helin on kokenut olonsa yksinäiseksi Maltalla – ”Olen monesti soittanut itkien Suomeen”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan