Tiktakista tutun Petra Garganon sydäntäsärkevä päivitys: ”Ikävä jää”
Tiktak-yhtyeen laulajankin tunnettu Petra Gargano joutui hyvästelemään rakkaan Peppi-koiransa. Koira ehti olla hänellä 15 vuotta.
Hän on julkaissut Instagramissa koirastaan useita kuvia.
– Kun olit ollut meillä neljä päivää lähdit ekalle Lapin rundille Tiktakin keikkabussiin. Sä näit kuinka mä opiskelin ja istuit aina tenttikirjojen päälle, kun olin lukenut tarpeeksi. Oot kuullut mun soolotuotannon jokaisen demon. Oot nukkunut kummankin vauvan sängyn alla, ja vahtinut heidän unta, Petra kirjoittaa ja jatkaa:
– Jos mä en reagoinut itkuun tarpeeksi nopeasti, sä kyllä hait mut paikalle. Eemeli oli sun ihan paras kamu. Teitte meistä myös ekaa kertaa vanhempia, hauvavauvavanhempia, kun pienet perhoskoirat syntyivät maailmaan.
Petra myöntää, ettei hänellä ollut aina tarpeeksi aikaa koiralle lasten syntymän ja arkisten kiireiden keskellä.
– Välillä mietin, että olisinpa ollut sulle parempi. Lapset ja arki vei joskus mukanaan ja olisit ansainnut vielä enemmän rapsutusta ja haleja. Mieltä kuitenkin lohduttaa se, että opetettiin pojasta maailman eläinrakkain tapaus. Jos ei mun kädet riittänyt rapsutuksiin, niin poika on hellinyt onneksi senkin edestä…. Olithan, ja olethan edelleen, pojan kaikista paras kaveri
– Kiitos viidestätoista vuodesta. Ikävä jää.
Lue myös:
Petra Gargano julkaisi hurjat muutoskuvat – sai lapsen joulukuussa: ”Aika timmi mimmi!”
Petra Gargano hehkuu raskausonnea – paljastaa mihin tv-ohjelmaan haluaisi vielä osallistua
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys