TIS-Vilma menetti luottotietonsa – tilanteessa vihdoin onnellinen käänne: ”28-vuotiaana olen vapaa”
Temptation Island Suomi -ohjelmasta kuuluisuuteen noussut Vilma Karjalainen, 28, paljastaa omalla Instagram-tilillään menettäneensä 18-vuotiaana luottotietonsa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Karjalainen on saanut luottotietonsa palautettua.
Postauksessaan Karjalainen kertoo olleensa jo neljä vuotta sitten lähellä saada luottotietonsa takaisin, mutta tuolloin eräs myöhässä ollut lasku johti jälleen uuteen maksuhäiriömerkintään.
– Meitsin nimi on Vilma. Ja mulla on luottotiedot kunnossa, Karjalainen kirjoittaa rehellisessä Instagram-julkaisussaan.
– Että mua otti päähän kun 4 vuotta sitten meni lasku (määrältään 126€) ulosottoon ja automaattisesti pamahti tästä 4 vuotta lisää. Sen tähden että oli aikaisempaa historiaa maksamattomien laskujen kanssa, hän kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Joulukuun alussa astui voimaan uusi muutos luottotietolaissa, minkä johdosta häiriömerkinnät poistuvat nykyisin jopa kuukauden kuluessa laskun maksamisesta. Kyseisen lakimuutoksen ansiosta Karjalaisella on tänä päivänä taas luottotiedot kunnossa.
– Ihan kiva, koska oon tosiaan omat velkani maksanut 4-vuotta sitten, nainen alleviivaa.
– Nyt oon vapaa- mitäs sitä sit törsäis? No ei, ehkä mä 10 vuodessa oon jotain oppinut. Aika ironista et menetin luottotietoni 18-vuotiaana ja 28-vuotiaana oon tästä aiheutuneesta haitasta vapaa, Karjalainen muotoilee.
Lue myös:
TIS-Vilma riisuutui alusvaatteilleen – puhuu avoimesti kehostaan: ”Painan eniten kuin koskaan”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa
- Sanna Marinin ja Joni-kullan arjesta paljonpuhuvia kuvia

- Tässä on Ansku Bergströmin uusi rakas – paljasti vihdoin kultansa kasvot
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”