Kuva: Instagram @jere.nystrom
Transsukupuolinen korkeushyppääjä Jere Nyström, 16, ehdolla Vuoden esikuvaksi Urheilugaalassa: ”Toivon että ihmiset ymmärtävät”
Korkeushypyssä ikäluokkansa kolminkertainen Suomen mestari Jere Nyström, 16, on ehdolla Urheilugaalassa Vuoden esikuva -palkinnon saajaksi. Hän on kaikkien aikojen nuorin esikuva-ehdokas.
Urheilugaalan kriteereiden mukaan esikuva voi olla aktiivi tai jo uransa lopettanut huippu-urheilija, jonka asenne, käytös, esiintyminen ja teot sopivat kannustavaksi esimerkiksi koko Suomen kansalle ja erityisesti nuorille.
Jere kirjoitti Instagram-tilillään viime vuoden lopulla transsukupuolisuudestaan urheilijana ja kertoi olevansa sinut itsensä kanssa myös urheilumaailmassa.
– Fakta on se että minulla on miehen kroppa ja mieheksi olen syntynyt. Mutta joku kuitenkin sanassa mies/homo ei tunnu oikealta.
Jeren mukaan hän on aina tiennyt olevansa transsukupuolinen, mutta sen sanominen ääneen on tuntunut vaikealta koska hän harrastaa yleisurheilua. Hän kuitenkin kirjoittaa, ettei mikään tai kukaan saa häntä lopettamaan lajia.
– Minulle on täysin fine kilpailla miesten sarjassa. Olen tyytyväinen ihan tällaisena itseeni ja toivon, että ihmiset ymmärtävät.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Urheilugaala järjestetään 14. tammikuuta 2021. Lue myös: Pitkän empimisen jälkeen Kaisa Mäkäräinen päätti julkaista hätkähdyttävän kuvan – ”Tässä se vihdoin on!” Vääristyneestä kehonkuvasta kärsivä Tuure Boelius avoimena kuvankäsittelystään: ”Pienensin itseäni, kunnes olin tyytyväinen”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat