Twerkkaaja-Tinze avoimena seksielämästään – yksi asia tappaa tunnelman välittömästi: ”Alan olla jo traumatisoitunut”
Tunnettu twerk-tähti Tinze eli Tia-Maria Sokka puhuu hyvin avoimesti seksistä ja seksuaalisuudesta tuoreessa Ina Mikkolan luotsaamassa Runkkarin ystäväkirja -podcastin jaksossa. Ohjelmassa Tinze kertoo muun muassa siitä, että haaveilee seksifantasioissaan kolmen kimpasta.
Eräs useasti toistuva seikka Tinzen seksikokemuksissa harmittaa Tinzeä. Asia on hänen mukaansa myös pahin mahdollinen tunnelmantappaja.
Tinze joutuu usein kuulemaan seksin aikana olevansa ”liikaa”. Tätä sanotaan hänelle myös makuuhuoneen ulkopuolella esimerkiksi töihin liittyvissä tilanteissa.
– Alan olla jo tosi traumatisoitunut oikeasti tuon kuulemisesta. Se on minulle tosi iso tunnelmanlatistaja, kun joku sanoo, että sinä olet liikaa. Eihän meistä kukaan ole liikaa, vaan olemme upeita ja täydellisiä paketteja sellaisina kuin olemme, Tinze kuvailee podcastissa.
Tinze uskoo hänen voimakkaassa seksuaalisessa energiassaan olevan useille miehille paljon käsiteltävää.
– Mutta siinä yhteydessä, kun olet vaikka jotain jonkun kanssa duunaamassa ja vähän olette lähentymässä, ja sit joku pamauttaa sinulle sen lauseen, että sinä olet liikaa, niin miten sinun siinä pitäisi olla, nainen kummastelee.
– Miten se aina nähdään, että se nainen on siinä liikaa, että voisiko sitä miettiä niin, että olisinko minä vaikka liian vähän, hän pohtii.
– Niin, että minulla on liian vähän kapasiteettia käsitellä sinunlaistasi upeaa pakettia, Mikkola yhtyy vieraaseensa.
Tinze kirjoittaa Mikkolan kanssa käydystä keskustelusta myös omalla Instagram-tilillään.
– Uskon puhuvani tässä monien uranaisten ja vahvalla tarmolla omaa intohimoaan toteuttavien mimmien puolesta, Tinze toteaa.
– Kovin usein tälleen urakeskeisenä vahvana mimminä törmään siihen, että joku mun paketissa tuntuu olevan ”liikaa”. On se sitten mun työmäärä, bikinikuvat tai räiskyvä persoona. Kyseessä ei ole siis suinkaan seksin aikana tapahtuva puhe (kuten muutama klikkiotsikko väittää). Ite kelaan, että me kaikki ollaan upeita ja täydellisiä paketteja juuri tällaisenaan, hän summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Twerk-tähti Tinze loukkaantui – ”Elämä voi olla arvaamatonta”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen