Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
Helena Koivun saama rikostuomio ei ole toistaiseksi saanut lainvoimaa.
Helena sai marraskuussa tuomion Varsinais-Suomen käräjäoikeusssa kotirauhan rikkomisesta ja salakatselusta, ja rangaistukseksi määrättiin 30 päiväsakkoa.
Asianomistajina tapauksessa ovat Helenan entinen puoliso Mikko Koivu sekä tämän nykyinen vaimo Natalie Koivu (o.s. Dillon). Käräjäoikeus velvoitti Helenan maksamaan kummallekin 1 000 euroa kärsimyskorvauksia.
Helena ilmoitti jo ennen vuodenvaihdetta olevansa tyytymätön käräjäoikeuden ratkaisuun, ja tammikuussa hän toimitti virallisen valituksensa asiassa.
Mikolla ja Nataliella oli puolestaan mahdollisuus tehdä vastavalitus 19. tammikuuta saakka. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan he eivät kuitenkaan jättäneet vastavalitusta määräajassa. Myöskään syyttäjä ei käyttänyt vastavalitusoikeuttaan.
Turun hovioikeus vahvistaa Seiskalle, että jutussa on tapahtunut uusi vaihe. Asia on siirtynyt käräjäoikeudesta hovioikeuden käsiteltäväksi 2.2.
Hovioikeus ei ole vielä ottanut tapausta käsittelyyn. Se ratkaisee myöhemmin, myönnetäänkö jutulle jatkokäsittelylupa vai ei. Tämän päätöksen jälkeen asia etenee joko hovioikeuden ratkaistavaksi tai käräjäoikeuden antama tuomio jää voimaan.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”