Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
Seiska tapasi hiljattain musiikkineuvos Dannyn eli 83-vuotiaan Ilkka Lipsasen D-tuotannon päämajassa.
Vierailulle oli hyvä syy. Tänä kesänä tulee täyteen 60 vuotta siitä, kun Danny mullisti suomalaisen musiikkikentän.
Iso Dee kertoi kuulumisistaan avoimesti ja paljasti samalla isoja uutisia Helmi Loukasmäestä.
– Helmi tekee uutta musiikkia ja myös kouluttautunut talousasioissa. Hän on hyvin luotettava, taitava ja yhteistyökykyinen, Danny kehuu kuvankaunista seuraneitiään.
– Olen ylpeä siitä, että Helmi on valmistautunut itsenäiseen elämään myöskin hankkimansa tiedon kautta.
Danny ei tarkenna, mitä talousasioihin liittyvä kouluttautuminen käytännössä tarkoittaa. Hänen mukaansa Helmi on joka tapauksessa kehittänyt osaamistaan.
– Joo joo, Helmi kouluttautuu koko ajan, koska hän joutuu hoitamaan näitä minunkin asioitani, Danny muotoilee.
– Hänen tietopankkinsa on täyttynyt hyvin näiden vuosien aikana. Helmin tietomäärä kasvaa paitsi talousasioissa, myös muissa tärkeissä kysymyksissä.
Danny lähtee kiertueelle
Kuten vastikään kerrottiin, Danny lähtee ensi syksynä kiertueelle arvovaltaisessa seurassa. Herrasmiehet lavalla -kiertueeseen kuuluu kahdeksan konserttia.
Iso Deen lisäksi lavalle nousevat Eino Grön, Erkki Liikanen, Pasi Kaunisto, Kai Hyttinen, Sakari Kuosmanen ja Kari Vepsä.
– Tulevan kiertueen lisäksi teen myös uutta musiikkia. Siinäkin minulla on erittäin hyvät taustavoimat, Danny vakuuttaa kansalaisille.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”