Kuva: Instagram, mariieveronicaofficial
Veronica Verho hävisi RadioGaalassa Jaajo Linnonmaalle – laukoi somessa suorat sanat tytöttelijöille
Kaupallisen radion RadioGaalassa palkittiin perjantaina jälleen tuttuun tapaan muun muassa vuoden radiojuontaja.
Pystin nappasi jo yhdeksännen kerran uransa aikana radio Suomipopin Jaajo Linnonmaa. Viime vuonna palkinnon sai tänä vuonna toiseksi jäänyt NRJ:llä juontava Veronica Verho.
Verho julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jonka yhteydessä avautui tuntemuksistaan liittyen RadioGaalaan ja omaan uraansa.
– Vaikkei voittoa tullut, on aika kiittää äänestäjiä. Kiitos jokaiselle tuhannesti. Viime vuotinen voitto mullisti elämäni ja siitä kiitän myös jokaista teistä MILJOONASTI, Verho kirjoittaa.
– Olen saanut paljon kommentointia siitä kuinka olen vain tällainen pieni tyttö tällä alalla tai lapsi joka ei vielä ihan ymmärrä maailman menosta mitään. Nykyään olen lapsi vain omalle äidilleni ja isälleni. Koko muulle maailmalle minä olen vahva, itsenäinen ja osaava nainen joka toteuttaa unelmaansa ja tekee muuten paljon töitä sen eteen, hän painottaa.
– Olen nainen joka tekee virheitä, oppii ja kasvaa jokaikinen päivä. Kiitän jokaista, joka on antanut minun olla oma itseni ja jokaista, joka on uskonut siihen, että kyllä tästä perhana vie tulee hyvä juttu.
Näet koko postauksen alta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue lisää: Tässä ovat RadioGaala 2020 -voittajat – Jaajo Linnonmaa jälleen vuoden radiojuontaja
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla