Kuva: AOP
Veronica Verho uuden Love Island Suomi -kauden juontajaksi – ”Elän rakkauden kuplassa”
Tunnettu radiojuontaja ja tubettaja Veronica Verho on työurallaan täysin uuden edessä, kun hän aloittaa ensi syksynä ruutuihin palaavan Love Island Suomi -ohjelman juontajana.
Verho kuvaili tuoreeseen juontajapestiinsä liittyviä tunteitaan tiistaina järjestetyssä MTV-kanavan pressitilaisuudessa.
– Ihan sairaan hyvä fiilis! On ihanaa päästä sukeltamaan rakkauden maailmaan yhdessä kisaajien kanssa, Verho hehkutti.
– Elän itsekin sellaisessa rakkauden kuplassa omassa elämässäni, hän lisäsi hymyillen.
Verho paljasti muutama päivä sitten omalla Instagram-tilillään menneensä alkuvuodesta kihloihin puolisonsa Juhani Koskisen kanssa, joten hän todella tietää, miltä ihastumisen huuma tuntuu.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Love Island Suomi -ohjelma on muutenkin Verholle tuttu formaatti, sillä hän on fanittanut sarjaa jo sen ensimmäisestä kaudesta lähtien. – Tuntuu helpolta hypätä juontajan puikkoihin, koska olen seurannut sarjaa niin paljon. Koen, että siellä on paljon itseni kaltaisia, seikkailunjanoisia ihmisiä, jotka haluavat pitää hauskaa. Siksi olenkin niin fiiliksissä, Verho iloitsi. Verho kertoi uudesta työtehtävästään tiistaina myös Instagramissa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue myös: Veronica Verho paljasti iloisen perheuutisen – ”Huusin onnesta häkeltyneenä” Veronica Verho julkaisi hämmentävän videon – juhlisti vuosipäivää Juhani-rakkaansa kanssa: ”Mitä täällä tapahtuu?!” Juhani-rakas järjesti Veronica Verholle, 25, syntymäpäiväyllätyksiä – yksi sai päivänsankarin kyyneliin!
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”