Kuva: AOP
Viivi Altonen avautuu Miss Universum -kisojen jälkeisistä tuntemuksistaan – ”Tämä ei ole minun matkani loppu”
Miss Universum -kisoissa Suomea edustanut Miss Suomi Viivi Altonen kirjoittaa omalla Instagram-tilillään kilpailun jälkeisistä tuntemuksistaan.
Miss Universumiksi kruunattiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa meksikolainen Andrea Meza. Altonen ei yltänyt kilpailussa 21 parhaan joukkoon.
Nyt Altonen kertoo tuoreessa postauksessaan tehneensä kisoissa parhaansa ja olevansa kiitollinen kokemuksistaan.
– Haluan sanoa kiitos, Altonen aloittaa englanninkielisen postauksensa.
– Olen omistanut viimeisimmät vuodet tälle – treenannut kovaa ja keskittynyt tavoitteisiini ja unelmiini, hän jatkaa.
– Annoin parhaani ja nyt on aika vapauttaa tilaa jollekin uudelle.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Postauksessaan Altonen kiittää Suomea, ystäviään, perhettään ja taustajoukkojaan saamastaan kannustuksesta ja tuesta. Lisäksi hän onnittelee maailman kauneimmaksi kruunattua Andrea Mezaa. Altonen katsoo innolla tulevaisuuteen ja siellä odottavia mahdollisuuksia. – Tämä saattaa päätös yhdelle kaudelle, mutta tämä ei ole minun matkani loppu, Altonen kiteyttää. Lue myös: Miss Universum on meksikolainen Andrea Meza, 26! – Viivi Altonen ei päässyt 21 parhaan joukkoon Näin Viivi Altonen valmistautuu Miss Universum -kisoihin – paljastaa oman valttikorttinsa: ”Kaikkeni aion antaa”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?