Kuva: Instagram - Ina Mikkola
Voice: Runkkarin käsikirja -hittikirjan julkaissut Ina Mikkola kannustaa ihmisiä pornon vastuulliseen kuluttamiseen
Toimittaja Ina Mikkola, 30, julkaisi elokuussa nopeasti hitiksi muodostuneen Runkkarin käsikirja (Into) -esikoiskirjansa, jossa hän käsittelee muun muassa masturboimista, sukupuolten moninaisuutta ja pornolukutaitoa.
Ina <3 Porno -ohjelmaa luotsannut Ina haluaa kirjallaan kasvattaa suomalaisten seksuaalista älykkyyttä, ja hän kannustaa ihmisiä myös kiinnittämään huomiota pornon vastuulliseen kuluttamiseen.
Ina kertoo Voice-sivustolle antamassaan haastattelussa huomanneen, että moni pornon katsojista ei ole valmis maksamaan viihteestään.
– Se on todella yleistä. Ajatellaan, että miksi pornosta pitäisi maksaa, sehän on vain runkkumatskua ja sitä saa ilmaiseksikin, hän toteaa Voicelle.
Hän muistuttaa siitä, kuinka tärkeitä omat, pieniltä tuntuvat valinnat ovat isommassa mittakaavassa.
– Pidämme palveluista, jotka ovat ilmaisia. Siinä on kuitenkin ristiriita: jos on yhtään kiinnostunut pornon tekijöiden oikeuksista ja hyvinvoinnista. Ei voi olla vaatimassa vastuullista kuluttamista ja pornoa, jos ei ole itse valmis maksamaan siitä, Mikkola painottaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue koko haastattelu: Voice.fi Lue myös: Onko tässä Suomen kuumin musavideo? – Erika Vikman täräyttää verkkokalvoille syntisen pläjäyksen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!