Vuosi sitten Salkkarit-tähti Axel Milliam tunsi olonsa yksinäiseksi – sitten miehen elämä muuttui kertaheitolla: ”Ei yhtään huonoa päivää”
Tuoreelta Salatut elämät -kaudelta kuuluisuuteen noussut näyttelijä Axel Milliam asui keväällä 2020 Loontoossa ja suoritti viimeisiä näyttelijäntyön opintoihinsa liittyviä kurssejaan.
Tuolloin Milliamilla ei ollut juurikaan aikaa sosiaaliselle elämälle, sillä hänellä oli kiire mennä kovaa tahtia eteenpäin opintojensa kanssa.
– Se oli aikalailla pelkästään opiskeluihin panostamista, Milliam toteaa Metropolille.
Sitten tuli korona ja tiukat rajoitukset, mitkä pakottivat Milliamin pysähtymään.
– Yhtäkkiä tuli stoppi kaikelle. Silloin yksinäisyys jotenkin iski kovaa vasten kasvoja, Milliam muistelee.
Lopulta asiat kuitenkin kääntyivät parhaiten päin. Milliamin elämä muuttui lyhyessä ajassa sellaiseksi, mistä hän oli aikaisemmin hädin tuskin uskaltanut haaveilla.
– Tapasimme noin vuosi sitten tyttöystäväni Yasminin kanssa, ja meillä oli heti välitön yhteys. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä – sellaista, mitä näkee vain elokuvissa, Milliam hehkuttaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Nyt Milliam odottaa kumppaninsa kanssa vauvaa, ja elämä on hänen omien sanojensa mukaan ”ihan parasta”.
– Yasmin on minun soul mate, elämäni rakkaus. Ei yhtään huonoa päivää ole ollut, näyttelijä iloitsee.
Rakkauden lisäksi on Milliamia onnistanut myös toisella tapaa. Hän saa nimittäin työskennellä unelmatyöpaikassaan.
Milliamin mukaan hänen on vaikeaa vielä sisäistää kaikkea sitä hyvää, mitä elämä on hänelle kuluneena vuotena tarjonnut.
– Tämä on ihan uskomatonta, että saan tehdä vastavalmistuneena näyttelijänä töitä unelmaduunissani! En vieläkään ihan tajua, että kaikki nämä asiat ovat tapahtuneet elämässäni viimeisen vuoden aikana, Milliam hämmästelee.
Lue myös:
Salatut elämät -tähti esitteli avopuolisonsa ja paljasti iloisen yllätyksen: ”Me saadaan vauva”
Huh, mikä kohtaaminen! Salatut elämät -tähdet ja Kauniit ja rohkeat -näyttelijät tapasivat toisensa
Jättiyllätys! Susanna Laine on uusi Salatut elämät -tähti – myös kaksi vanhaa hahmoa tekee paluun!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn