Kuva: MTV
Vuosi sitten Salkkarit-tähti Axel Milliam tunsi olonsa yksinäiseksi – sitten miehen elämä muuttui kertaheitolla: ”Ei yhtään huonoa päivää”
Tuoreelta Salatut elämät -kaudelta kuuluisuuteen noussut näyttelijä Axel Milliam asui keväällä 2020 Loontoossa ja suoritti viimeisiä näyttelijäntyön opintoihinsa liittyviä kurssejaan.
Tuolloin Milliamilla ei ollut juurikaan aikaa sosiaaliselle elämälle, sillä hänellä oli kiire mennä kovaa tahtia eteenpäin opintojensa kanssa.
– Se oli aikalailla pelkästään opiskeluihin panostamista, Milliam toteaa Metropolille.
Sitten tuli korona ja tiukat rajoitukset, mitkä pakottivat Milliamin pysähtymään.
– Yhtäkkiä tuli stoppi kaikelle. Silloin yksinäisyys jotenkin iski kovaa vasten kasvoja, Milliam muistelee.
Lopulta asiat kuitenkin kääntyivät parhaiten päin. Milliamin elämä muuttui lyhyessä ajassa sellaiseksi, mistä hän oli aikaisemmin hädin tuskin uskaltanut haaveilla.
– Tapasimme noin vuosi sitten tyttöystäväni Yasminin kanssa, ja meillä oli heti välitön yhteys. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä – sellaista, mitä näkee vain elokuvissa, Milliam hehkuttaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Nyt Milliam odottaa kumppaninsa kanssa vauvaa, ja elämä on hänen omien sanojensa mukaan ”ihan parasta”. – Yasmin on minun soul mate, elämäni rakkaus. Ei yhtään huonoa päivää ole ollut, näyttelijä iloitsee. Rakkauden lisäksi on Milliamia onnistanut myös toisella tapaa. Hän saa nimittäin työskennellä unelmatyöpaikassaan. Milliamin mukaan hänen on vaikeaa vielä sisäistää kaikkea sitä hyvää, mitä elämä on hänelle kuluneena vuotena tarjonnut. – Tämä on ihan uskomatonta, että saan tehdä vastavalmistuneena näyttelijänä töitä unelmaduunissani! En vieläkään ihan tajua, että kaikki nämä asiat ovat tapahtuneet elämässäni viimeisen vuoden aikana, Milliam hämmästelee. Lue myös: Salatut elämät -tähti esitteli avopuolisonsa ja paljasti iloisen yllätyksen: ”Me saadaan vauva” Huh, mikä kohtaaminen! Salatut elämät -tähdet ja Kauniit ja rohkeat -näyttelijät tapasivat toisensa Jättiyllätys! Susanna Laine on uusi Salatut elämät -tähti – myös kaksi vanhaa hahmoa tekee paluun!
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa