Kuva: Instagram - rockinhotmamaagency
Wallu Valpiolla seksisopimus 20 vuotta nuoremman salarakkaansa kanssa: ”Ihmiselle tekee hyvää olla avuton ja alistettu”
Muusikko ja poliitikko Wallu Valpio, 47, paljastaa uudessa Mika Lätin kirjoittamassa Wallu Valpio – minun tieni -kirjassa (Tammi) olevansa parhaillaan vapaassa suhteessa 20 vuotta nuoremman naisen kanssa.
Wallu tapasi salarakkaaksi kutsumansa naisen tämän ollessa 18-vuotias. Suhde alkoi seksisuhteena, mutta siitä on tullut vuosien myötä muutakin.
– Selvästikin tämä nainen oli tottunut olemaan vain esine ja tuottamaan poikaystäville nopeaa mielihyvää. Nyt ei ollut kiire mihinkään, Wallu kirjoittaa.
Pari on tehnyt myös sopimuksen, jonka mukaan naisen täytyy näyttää hyvältä paikasta ja tilanteesta riippumatta. Sen lisäksi naisen tulee kutsua Wallua herraksi ja herra saa aina päättää, mitä naisella on yllään.
Pari toteuttaa suhteessaan myös toistensa fantasioita. Naisen kerrottua pitävänsä sitomisesta, sitä harrastettiin lisää.
– Teippasin naisen kädet tuolin selkänojan taakse ja jalat eteen yhteen, Wallu muistelee.
– Arvostamme ja kunnioitamme toistemme haluja ja vaihdamme siksi roolejakin. Minutkin on teipattu tuoliin, ja nainen on poltellut röökiä parvekkeella. Ihmiselle tekee hyvää olla avuton ja alistettu, koska arki on täynnä epäreilun vallankäytön elementtejä.
Parilla on takanaan jo kahdeksan yhteistä vuotta ja siihen kuuluu seksin lisäksi myös tv:n katselua sohvalla sekä silittelyä.
– Suhteessamme 60 prosenttia on seksiä ja 40 prosenttia jotain muuta. Seksi on kaikista tärkein asia, Wallu toteaa elämäkertateoksessaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Kirjapaljastuksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Lue myös: Onnettomuuteen joutunut TIS-Eve julkaisi rajun kuvan vammoistaan – ”En pystynyt edes kävellä” Gettomasaan yhdistetty savolainen povipommi Pasha julkaisi jälleen rohkeita kuvia – katso kuumat kuvat!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa