Kuva: Instagram - Eicca Toppinen
Yle: Eicca Toppisella takana rankka vuosi – kahden miljoonan euron menetetyt keikkatulot, avioero ja työkkärin luukku!
Kansainvälisesti menestyneen Apocalyptica-yhtyeen muusikko ja toimitusjohtaja Eicca Toppinen avautuu Ylen tuoreessa haastattelussa raskaasta vuodestaan, johon on kuulunut useita eri vastoinkäymisiä.
Poikkeuksellinen vuosi on vienyt työt lukuisilta ihmisiltä ympäri maailmaa – niin myös Toppiselta.
Apocalyptica julkaisi tammikuussa kymmenennen albuminsa ja keväällä oli tarkoitus lähteä laajalle maailmankiertueelle, jonka myötä bändin liikevaihto olisi tänä vuonna ollut 2 miljoonaa euroa. Koronapandemia kuitenkin tuli ja pilasi kaiken, ja kiertue jouduttiin siirtämään vuoteen 2022.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Yhtye jäi reilusti tappiolle, sillä uuden albumin teko maksoi 80 000 euroa ja maailmankiertueeseen oli investoitu noin 45 000 euroa. – Kuti jäi piippuun. Levy tulee päätökseen vasta, kun uusia biisejä on esitetty yleisölle, Toppinen toteaa Ylen haastattelussa. Toppinen kertoo Ylelle käyneensä työvoimatoimistolla hakemassa tukirahaa, jotka hän kuitenkin joutui maksamaan pois. Mies oli nimittäin saanut samaan aikaan aikaisemmilta vuosilta Teosto- ja Gramex -korvauksia, jotka lasketaan ansiotuloiksi vaikka ne eivät kerrytä työttömyysturvaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Huippumuusikko on elänyt kuluneen vuoden ajan säästöillä ja satunnaisilla apurahoilla. Hän ei ole ostanut lähes mitään uutta ja joutui jopa luopumaan työhuoneestaan. – Vuokramökki stadin ja Sipoon rajalla, jonka kulut lämmityksineen ovat kymppitonnin vuodessa. Se oli liikaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Tämän kaiken päälle Toppinen on käynyt läpi myös avioeron. Hän erosi entisestä puolisostaan, näyttelijä Kirsi Ylijoesta 23 vuotta kestäneen avioliiton jälkeen viime maaliskuussa. – Kun lapset olivat pieniä, halusimme yhdistää kuvaukset, kiertueet ja perhe-elämän. Teimme mahdottomasta mahdollisen. Tällä haavaa viritämme kumpikin elämäämme uuteen suuntaan, Toppinen summaa. Lähde: Yle Lue myös: Suvi Tiilikainen julkaisi harvinaisen yhteiskuvan miehensä kanssa: ”Onneksi on ihana perhe” Oho! Sofia Belórf haaveilee perheenlisäyksestä – toivoo löytävänsä miehen kahden vuoden sisällä Lauri Markkanen julkaisi harvinaisen yhteiskuvan perheen kanssa – katso hauska joulukuva
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle