Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
Iida Vainion taloussotkut ovat olleet useine sillä mediassa.
Iidan taloustilanne näyttää kuitenkin vihdoin kehittyvän myönteisemmäksi. Hän on ollut ulosoton piirissä usean vuoden ajan, mutta helmikuun 12. päivänä otetusta ulosottorekisteriotteesta käy ilmi, ettei uusia merkintöjä ole tullut syyskuun 2024 jälkeen.
Kuusisivuisen rekisteriotteen perusteella viime vuonna avoinna olleet asiat ovat päättyneet varattomuusesteeseen. Aiemmin ulosotossa on ollut muun muassa Verohallinnon perimiä veroja, YEL-maksuja sekä perintätoimistojen laskuja.
Vuoden 2025 aikana Iidan nimiin kirjattiin yhteensä 12 ulosottomerkintää. Osa niistä koski velkoja, jotka oli jo aiemmin päätetty, mutta saatavat oli haettu uudelleen ulosoton kautta.
Viime syksynä uutisoitiin Iidan vuoden 2024 tuloista. Julkisten verotietojen mukaan hänen ansiotulonsa olivat 20 511 euroa. Iida on käsitellyt raha-asioitaan avoimesti aiemmin esimerkiksi podcasteissa.
– Minulla on ollut vähän huono käsitys rahasta. Sen takia olen joutunut myös rahaongelmiin. Nuorena oli sellainen käsitys, että rahaa tulee, Iida sanoi Gogin kantabaari -podcastissa vuonna 2024.
Iida kertoo Instagramissa opiskelevansa Business College Helsingissä ja aloittaneensa huhtikuussa 2025 merkonomin opinnot.
Hän nousi julkisuuteen vuonna 2022, kun hän oli vastassa jääkiekon MM-kultaa voittaneita Leijonia Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Huomiota herätti erityisesti hänen näyttävä kultainen asunsa – tuolloin hän oli vasta 18-vuotias.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun