Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
Viihdelehti Seiska uutisoi viime vuonna Chachi Hildénin ulosottoveloista.
Chachilla oli viime vuoden lokakuussa yli yli 3 000 euroa ulosotossa.
Muun muassa lukuisat parkkisakot, verot ja vakuutusmaksut olivat jääneet maksamatta. Suurin karhuaja oli sairaala, jolle Chachi oli velkaa yli 2 000 euroa.
Seiska tarkisti 10.12.2024 Chachin nykyhetkisen ulosottotilanteen. Rekisteristä paljastui yllätys.
Nykypäivänä tanssijalla on ainoastaan yksi merkintä ulosottorekisterissään.
HUS-yhtymän perimä 60 sairaalamaksu oli vireillä tämän vuoden tammikuusta helmikuun alkuun asti.
Lopulta vireilläolo päättyi, sillä Chachilla todettiin suppean ulosoton este, eli hänellä ei ollut ulosmitattavaa omaisuutta.
Chachilla ei ollut lainkaan tuloja Suomessa vuonna 2023. Edellisenä vuonna hän tienasi 15 700 euron ansiotulot, ja hänelle maksettiin 686 euron edestä veronpalautuksia.
Sekä Chachi että hänen miehensä Jukka Hildén ovat ulosoton asiakkaita.
Lokakuussa Jukalla oli peräti 73 550 euroa ulosotossa. TV-tähden velat ovat pääosin peräisin maksamattomista veroista.
Chachi ja Jukka ovat olleet naimisissa vuodesta 2019 asti. Heillä on kolme yhteistä lasta. Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta, jotka ovat Jukan aiemmasta liitosta.
Lähde: Seiska
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä