Kuva: Instagram Mike Bäck
Yllätyspäätös! Tubetähti Mike Bäck lopettaa uransa: ”Olen miettinyt tätä asiaa tosi paljon”
Tubettaja Mike Bäck, 21, ilmoitti yllättäen Youtube-videolla lopettavansa videoiden tekemisen. Lähes kaikki Bäckin Youtube-kanavan videot on laitettu yksityiseksi, eivätkä ne ole enää julkisesti nähtävillä.
Viimeisimmällä videollaan Bäck kertoo syitä lopettamispäätökselleen ja avaa myös tulevaisuuden suunnitelmiaan.
– Aloin tekemään Youtube-videoita 16-vuotiaana ja tein niitä aktiivisesti yli neljä vuotta. Olen miettinyt tätä asiaa tosi paljon ja olen päätynyt siihen tulokseen, että en enää tee näitä videoita, Bäck kertoo videolla.
– Olen kasvanut tosi paljon tässä vuosien varrella ja haluan selvittää kuka minä olen ihmisenä, kun en tee videoita. Haluan löytää itseni uudelleen.
Videoiden tekeminen on antanut Bäckille elämälle tarkoituksen. Hän paljastaa videolla itkeneensä onnesta 17-vuotiaana, koska oli niin onnellinen saadessaan tehdä niitä. Hän kertoo myös saaneensa uskomattomia mahdollisuuksia kuluneiden neljän vuoden aikana.
– Olen tosi ylpeä siitä, että olen näin nuorena tehnyt videoita ja kirjoja, jotka ovat tuoneet ihmisten elämään iloa. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan ihan uskomaton kokemus.
– Nyt musta vaan tuntuu siltä, että jos mun elämä olisi kirja niin tämä kappale on tullut loppuun ja mun pitää vaan antaa sivun kääntyä.
Jatkossa Bäck keskittyy tekemään musiikkia, jota on aina rakastanut.
– Haluan tehdä oman näköistä musiikkia, josta voin olla ylpeä. Musiikin tuottaminen, sanoittaminen ja koko prosessi on ollut niin hauskaa ja tehnyt minut niin onnelliseksi. Ja se on se mitä nyt teen.
– Tämä on tosi suuri muutos mun elämässä ja odotan innolla mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja mitä saan selville itsestäni ja elämästä. Kiitos kaikesta.
Mike Bäck julkaisi viime perjantaina ensimmäisen kappaleensa Bad On Purpose.
Mike Backin Youtube-kanavalla oli lähes 300 tuhatta tilaajaa. Hän on kirjoittanut myös kolme kirjaa: Paras kirja ikinä, Kaikkien aikojen kirja ja Universumin paras kirja. Bäckin isoveli Roni Bäck kuuluu Suomen suosituimpien tubettajien joukkoon.
Lue myös:
Tubetähti Mike Bäckilta katosivat työt – avautuu nyt: ”Oli aikaa etsiä itseään”
Tubetähti Mike Bäck poseeraa Sara-rakkaansa kanssa harvinaisessa yhteiskuvassa – ”Neljäs vuosi yhdessä!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Kasinorakastajan blogi: Etanan vauhdilla kohti tuhoa
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä