Tubetähti Mike Bäckilta katosivat työt – avautuu nyt: ”Oli aikaa etsiä itseään”
Huipputubettaja Roni Bäckin veli, kirjailija ja tubetähti Mike Bäck menetti monen muun kollegansa tavoin viime keväänä merkittävän osan töistään koronapandemian vuoksi.
Nyt Mike kertoo Yvette X Pernilla Böckerman -tapahtumassa Metropolille antamassaan haastattelussa, että töiden peruuntuminen oli lopulta ihan hyvä asia.
– Oli paljon aikaa etsiä itseään ja samalla sain kirjoitettua pian julkaistavan Universumin paras kirja -kirjani, Mike iloitsee.
Universumin paras kirja on Miken kolmas kirja, ja kaikki hänen teoksensa on suunnattu suoraan hänen seuraajilleen.
– Olen aina kertonut seuraajilleni, että tykkään todella paljon lukea ja kannustin heitä lukemaan. Mutta en oikein keksinyt kirjoja, joiden pariin voisin ohjata nuoria, joten päätin kirjoittaa omia, Mike taustoittaa kirjaprojektinsa syntyä.

Mike paljastaa, että hänellä menee suunnilleen yksi vuosi kokonaisen kirjan tekemiseen.
– Piirrän ja kirjoitan kirjani kokonaan itse, joten paljon aikaa menee pelkästään miettimiseen ja suunnittelemiseen. Itse kirjoittamiseen kuluu minulta noin kaksi kuukautta.
– Jaan kirjoissani kaikenlaista omasta elämästäni; ajatuksia, tarinoita ja pohdintoja.
– Tarkkoja myyntilukuja en tiedä, mutta sen osaan sanoa, että kirjat ovat menestyneet erittäin hyvin, tubettaja kertoo hymyillen.
Lue myös:
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta