Jenni Alexandrova on radiosta ja televisiosta tuttu toimittaja, jonka rautainen ammattitaito on tehnyt moniin suuren vaikutuksen. Tällä hetkellä Alexandrova työskentelee Radio Aallossa ja hänet on nähty muun muassa The Voice Of Finland –ohjelmassa. Aikaisemmin Jenni työskenteli Radio Suomipopilla Sami Kurosen juontajaparina.
Metropoli.net tavoitti Jenni Alexandrovan ja kyseli häneltä elämänsä vaiheita. Lue alta mielenkiintoinen haastattelu!

Lapsuus ja nuoruus

”Synnyin 1980-luvun Raahessa toukokuisena sunnuntaina. Syntyessäni minulla oli kaksi sisarusta, isosisko ja isoveli. Seitsemän vuotta syntymäni jälkeen elämääni asteli yksi maailman rakkaimmista ystävistäni, pikkuveljeni Nestori.
Lapsuuteni oli rauhallinen ja silti mielenkiintoinen. Asuimme pienessä kylässä, jossa ei ollut katuvaloja. Soitin haitaria, kävin musiikkiluokkaa ja lauloin kuorossa. Kirjoitin paljon päiväkirjaa ja haaveilin ulkomaille muuttamisesta. Matkustimme pari kertaa vuodessa, usein Kanarian saarille.
Nuorena olin myös hyvin kiltti. En varmaan koskaan tuottanut vanhemmilleni huolta. Tulin kotiin sovittuun aikaan ja tein aina sovitut asiat. Piirsin ja maalasin paljon. Lukion jälkeen haaveeni ulkomaille muuttamisesta toteutui, kun vietin vuoden Bulgariassa kieltä opiskellen ja kulttuuriin tutustuen. Se vuosi kasvatti minua paljon.
Olen aina ilmaissut itseäni suullisesti tai visuaalisesti. Lapsuudenkodissani on paljon VHS-tallenteita, joissa näyttelen pikkuveljeni kanssa käsikirjoittamiani näytelmiä. Äitini mukaan jossain on myös c-kasetti, johon olen imitoinut ”Paavo Väyrystä”. En silti koskaan ajatellut, että oikeasti päätyisin esiintyjäksi.”
Missä vaiheessa kiinnostuit radiosta?
”En tietoisesti missään vaiheessa. Päädyin sinne sattumalta. Työskentelin nyt jo edesmenneissä Nelosen uutisissa toimittajana ja muutama tv-toimittaja koulutettiin radioille aamu-uutisiin. Minä olin yksi heistä. Lipsuin pikkuhiljaa vakavasti otettavasti uutisten lukijasta viihteellisemmälle puolelle.”
Millaisia kouluja kävit radiotyötä varten?
”Bulgariassa vietetyn vuoden jälkeen tulin aivan liian myöhään takaisin hakeakseni korkeakouluun. Päädyin vuoden opistokurssille, jonka tavoitteena oli kouluttaa lehteen toimittajia. Pääsinkin siitä suoraan töihin. Lehtitöiden ohella opiskelin viestintätieteitä ja lopulta medianomiksi ammattikorkeakoulussa.”

Uran alkuvaihe

”Työelämäni alkoi siivoojana Rautaruukin terästehtaalla. Siitä se jatkui jäätelönmyyjästä vaatemyyjäksi ja lopulta paikallislehteen toimittajaksi. Mainitsen tarkoituksella kaikki muutkin kuin mediatyöt, koska mielestäni toimittajan työhön ei kouluta ainoastaan alan opinnot. Ensimmäinen mediatyö oli Raahen Seudussa, jossa naputin parhaimmillaan viisi juttua päivässä. Tahti oli järjetön.”
”Radio on rakkauteni, mutta minulla on paljon salarakkaita. Tarkoitan, että en koe olevani vain yhden työn nainen. En halua lokeroida itseäni radiojuontajaksi. Siksi teen telkkaria, blogia ja käyn tapahtumissa juontamassa. Pyrin jatkuvasti laajentamaan kenttääni, oppimaan uutta ja antamaan itsestäni uusia asioita. Koen, että minulla on paljon annettavaa.”
Oliko urallasi jokin tietty käännekohta?

”Vaikea sanoa. Ehkä se oli siirtyminen tv-toimittajasta viihteellisemmälle puolelle radioon. Ilman radiota tuskin ikinä olisin siirtynyt televisioon juontajaksi. Kyllä, se oli käännekohta.”
Entä kohokohta?
”Olen siinä mielessä hyvin perinteinen suomalainen, että en juhli saavutuksiani. Pyrin niihin, mutta tavoitteen saavutettuani hymähdän ja siirryn eteenpäin. Siksi koen, että paras on vielä tulossa.”


Ovatko työvuodet olleet erilaisia pitkän uran aikana?
”Alani on hektinen ja muutokset tapahtuvat nopeasti. Siksi ei kannata puhua erilaisista vuosista vaan viikoista! Yhden viikon sisällä sinulle saatetaan tarjota tv-ohjelmaa tai sinut saatetaan hyllyttää sellaisesta. Ainoa pysyä asia on muutos.”
Onko urasi aikana tapahtunut onnettomuuksia tai suuria virheitä, jotka olisivat voineet muuttaa kaiken?
”Eipä juuri. Alani on hyvin suopea. Toisella alalla olisin varmasti saanut potkut siitä, että kutsuimme pornotähdet studioon harrastamaan seksiä. Radio Rockilta en potkuja saanut.”
Radiomaailmassa selvästi sattuu ja tapahtuu! Ketkä ovat olleet suurimpia taustavaikuttajasi? Onko sinulla ”idoleita?

”Ennen kaikkea perhe, joka uskoi ja uskoo minuun. Muutamia nimiä on kuitenkin mainittava. Nelosen uutisten Jaakko Lähteenmaa ja Eero Hyvönen näkivät minussa potentiaalia uutistoimittajaksi. Heidän takiaan pääsin Nelosen uutisiin. Radiossa Sami Tenkanen pyysi minua tekemään ääninauhan, ja lupasi minulle töitä sen perusteella Radio Rockin aamulähetyksestä.
Idoleitani taas ovat ihmiset, jotka eivät lokeroi itseään. Jotka voivat olla mitä ikinä haluavat – ja menestyvät siinä. Meillä ihmisillä on pakottava tarve lokeroida toisemme. Se on turvallista. Siksi on rohkeaa tehdä jotain muuta kuin ihmiset odottavat. Kuten lähteä radiojuontajana politiikkaan tai poliitikkona viihde-alalle. Elämää ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Meillä on yksi elämä, joten miksi tyytyä vain yhteen uraan, kun voi saada mitä vaan!”

Julkisuus

Nykyään ihmiset käyttävät runsaasti sosiaalisia medioita, ja varsinkin julkisuuden henkilöiltä sitä jopa ”vaaditaan”. Aiheuttaako some paineita?
”Välillä aiheuttaa. Rakastan somea. Se on illuusio, parempi versio meistä kaikista. Some on leikki, johon me kaikki osallistumme. Se on fantasian ja todellisuuden rajalla tanssiva ajatus. Toisinaan, pitkän hiljaiselon jälkeen tulee olo, että nyt on päivitettävä päivittämisen takia.”
Entä ahdistaako julkisuus koskaan ja jos ahdistaa, miten käsittelet sen?
”Silloin julkisuus ahdistaa, kun asioita vääristellään. Kun minusta halutaan saada irti jotain sellaista, mitä minä en halua antaa. Muuten ei missään nimessä! Arjessa kukaan ei välitä siitä kuka olen. Kukaan ei tunnista minua.”

Tulevaisuus

Onko sinulla vielä suuria unelmia, jotka haluaisit saavuttaa?
”Todellakin on! Vaikka kuinka paljon! Haluan matkustella mahdollisimman paljon. Maailmassa on niin paljon paikkoja, joita en ole vielä nähnyt. Uran osalta haluan edelleen laajentaa osaamistani.
Haaveilen myös pitkästä ja hauskasta urasta. Haaveilen terveestä elämästä ja siitä, että lapset kasvavat onnellisiksi. Haaveilen matkustamisesta ja rauhallisista aamuista. Haaveilen siitä, että työlläni on jollekin muullekin kuin minulle merkitystä.”
Missä haluaisit olla 20 vuoden päästä?
”Siellä, täällä ja tuolla, joka puolella! Toivon, että minulla on intohimoa ja terveyttä matkustella, tarttua yhä uusiin haasteisiin ja olla peloton.”


Minkälaista on elämäsi nykypäivänä?

”Elämäni on nyt aika ihanaa. Saan tehdä etuoikeutettua työtä. Pääsen tapaamaan ketä haluan. Ennen kaikkea saan nauttia terveestä elämästä ja perheestä, joka on kaikki kaikessa.”
Kuulostaa upealta! Jos kuvailisit itseäsi kolmella sanalla, mitkä ne olisivat?
”Utelias, ahkera, empaattinen.”
Loppuun vielä: Onko maailmassa joku ihminen, jonka haluaisit tavata vielä kasvotusten?
”On varmasti vaikka kuinka paljon! En odota julkkisten tapaamista vaan todellisia kohtaamisia”
Kiitos paljon Jennille! Lue naisen suosittua blogia täältä.

Kuvat: Instagram / Jenni Alexandrova