Kippis! Tänään on kansainvälinen kohtuullisen oluen päivä
Tänään ympäri maailmaa vietettävä kohtuullisen oluen päivä 20.9. muistuttaa, että olut on parhaimmillaan vastuullisesti nautittuna.
Kansainvälistä kohtuullisen oluen päivää vietetään 2019 jo viidennen kerran. Kohtuullisen oluen päivä on panimojen ja olutyhteisöjen kansainvälinen kampanja oluen – tai muiden panimojuomien – vastuullisen kulutuksen puolesta.
Sinebrychoffilla ollaan iloisia, että suomalaiset ovat löytäneet oluen rikkaan maailman: Maku on prosentteja tärkeämpää, ja olut maistuu myös alkoholittomana. Alkoholittoman oluen suosio onkin niin Euroopassa kuin Suomessa kasvussa ja kaupoissa sekä ravintoloissa sen saatavuus on parantunut. Sinebrychoffin valikoimassa on jo kuusi alkoholitonta olutta: Crisp Vaalea Lager, Crisp Tumma Lager, Crisp Vehnä, Karhu 0,0 %, Brooklyn Special Effects ja K1664 Blanc 0,5 %.
Carlsberg-konsernin tavoitteena on olla mukana luomassa jatkuvaa alkoholin väärinkäytön vähentymistä WHO:n hyvinvointitavoitteiden mukaan. Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia, jossa Together Towards Zero -kestävän kehityksen ohjelmassa alkoholittomilla oluilla on tärkeä rooli. Konsernin yhteinen tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä alkoholiton olut löytyy aina vaihtoehtona vahvemmille oluille.
Miten sitten nauttia oluesta kohtuudella? Jollekin kohtuullinen nauttiminen voi olla muutama tuoppi, jollekin lasillinen. Entä jos ravintolassa nautitkin alkoholittoman oluen? Jokaisen on hyvä miettiä, mikä on oma kohtuuden määritelmä, mikä pitää fiiliksen hyvänä vielä aamullakin.
Lähde ja kuvat: Sinebrychoff
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti