
10 pahaa tapaa, jotka todistavatkin sinun olevan fiksumpi kuin luulit
Kaikki pahoiksi uskotut tavat eivät olekaan niin haitallisia kuin kuvitellaan. Tässä on kymmenen huonoiksi koettua tapa, jotka voivatkin olla sinulle hyväksi.
1. Viivyttely
Viivyttely ei välttämättä olekaan merkki laiskuudesta, vaan se voi merkitä myös oikean ajankohdan odottamista. Viivyttely voi lisätä luovuutta, sillä annat itsellesi aikaa ideoidesi kehittelyyn.
2. Kynsien pureskelu
Kynsiään pureskelevien tai peukaloaan imevien lapsien on todettu kehittävän vähemmän allergioita kuin muiden. Lääkärit eivät kuitenkaan ehdota rohkaisemaan lapsia kynsien purskeluun.
3. Myöhästely
Kroonisia myöhästelijöitä pidetään usein huolimattomina ja epäkunnioittavina. Myöhästelevien ihmisten on kuitenkin todettu olevan usein optimistisia ja epärealistisia, sillä he olettavat ehtivänsä tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa.
4. Valittaminen
Asiantuntijoiden mukaan valittaa voi monella tavalla. Ihmiset, jotka valittavat saadakseen tietyn mielessään olevan muutoksen aikaan ovat tutkimuksen mukaan onnellisempia kuin ne, jotka vain päästelevät höyryjä.
5. Purkan pureskelu
Purkan pureskelemista esimerkiksi työhaastattelussa pidetään huonona käytöksenä. Purkan pureskeleminen muissa tilanteissa voi kuitenkin lisätä luovuutta ja rentouttaa.
6. Sotkuinen työpöytä
Erään tutkimuksen mukaan sotkuisuus edistää päämäärähakuisuutta, sillä ihmiset ovat motivoituneempia etsimään järjestystä muissa asioissa.
7. Liikehtiminen
Jalkojen heiluttelu ja sormien naputtelu pöytää vasten saattaa edistää terveyttä. Levottomasti liikehtivien naisten kuolleisuuden kerrotaan olevan matalampi kuin vähemmän liikehtivien.
8. Juoruilu
Tutkimuksen mukaan juoruilu jonkun toisen auttamiseksi voi tehdä olosi paremmaksi. Tällainen juoruilu edistää hyviä sosiaalisia suhteita.
9. Mielen harhailu
Mielen harhailu liian suurissa määrin ei tee hyvää, mutta jos vapautat mielesi uneksimiseen muutamaksi minuutiksi kerrallaan, se lisää luovuutta ja tuottavuutta.
10. Täytesanat
Täytesanojen käyttämistä pidetään usein epäammattimaisena. Täytesanat voivat kuitenkin auttaa kuuntelijaa ymmärtämään ja muistamaan sanomasi.
Lähde: Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa