Äideillä on päivässä vain 17 minuuttia omaa aikaa – näihin asioihin aika kuluu
Näin äitienpäivänä on hyvä tuoda esille yksi miljoonista syistä, miksi kaikki äidit ovat todellakin ansainneet kunnioituksemme.
Brittitutkimuksen mukaan äidit ovat niin omistautuneita perheilleen, että heillä on hyvin vähän omaa aikaa vuorokaudessa, ainoastaan 17 minuuttia.
Äidin päivä kuluu muun muassa lasten hoitamisessa ja kotitöiden tekemisessä. Kotitöistä perheessä yleensä valtaosa jää äitien hoidettavaksi. He tekevät tutkimuksen mukaan keskimäärin 78 prosenttia kotitöistä.
Kyselytutkimuksessa selvisi, että ikioman aikansa äidit käyttävät yleisimmin katselemalla televisiota sängyssä, lukemalla, tai nauttimalla ansaitun kupin teetä.
Tutkimukseen osallistui 2 000 hektisessä elämänvaiheessa olevaa äitiä. Heistä peräti 51 prosenttia ilmoitti kiirehtivänsä säännöllisesti koko viikon läpi ilman rentouttavaa omaa aikaa. Kolmasosa tutkimukseen osallistuneista koki, että he elävät elämäänsä muita ihmisiä varten. Kaksi kolmesta koki, että tehtävät perheen hoitamisessa eivät jakautuneet tasaisesti heidän ja kumppaneidensa välillä. Lisäksi tutkimuksen naiset kokevat, että nykyinen järjestely tehtävien jakamisesta on epäoikeudenmukainen.
Yli puolet naisista ilmoitti, että he eivät ehdi paneutua omiin harrastuksiin tai kiinnostuksen kohteisiin. Samoin puolet tutkimukseen osallistuvista kertoi yleisimmän rentoutumispaikan olevan makuuhuone. 55 prosenttia naisista ilmoitti viikon kohokohdakseen suosikkiohjelmien katsomisen televisiosta.
Yksi viidestä naisesta paheksuu, että heidän kumppaneillaan on heitä enemmän omaa aikaa sekä parempi mahdollisuus rentoutua työpäivän jälkeen. Tehdäänpä siis muutos rutiineihin ja ruvetaan auttamaan äitiä muinakin päivinä, kuin vain tänään!
Alla kuva erään äidin arkielämästä!
Lähde: Daily Mail
Kuva: Instagram / Got Toddlered
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”