Aknearpiaan hävennyt Instagram-malli julkaisi ennen ja jälkeen -kuvat käytyään kivuliaassa kasvohoidossa
Irlantilainen Instagram-malli Maeve Madden, 29, paljasti ennen ja jälkeen -kuvat kasvoistaan kokeiltuaan yli 300 euron arvoista kasvohoitoa aknearpiinsa. Nainen kertoi kokeilleensa laserhoitoa, sillä hänen ihonsa huono kunto vaikutti hänen itsetuntoonsa.
Maddenin mukaan hänen ihonsa muuttui kirkkaanpunaiseksi hoidon jälkeen. Viikko myöhemmin hänen kasvonsa kuitenkin alkoivat parantua ja suurin osa aknearvista oli poissa.
Madden paljasti, että hoito oli kivulias, ja että sen aikana hän saattoi haistaa palavan ihonsa. Kipu yltyi hoidon jälkeen:
– Noin viisitoista minuuttia hoidon jälkeen ajoin kotiin ja kasvojani alkoi poltella ja ne muuttuivat syvän punaisiksi. Se oli kovinta kipua, jota olen koskaan kokenut.
Tulokset olivat silti ilmeisesti kivun arvoiset, sillä nainen aikoo mennä myöhemmin toiseen laserhoitoon päästäkseen eroon lopuistakin arvistaan.
Ennen ja jälkeen -kuvista voi huomata uskomattoman eron Maddenin ihossa. Alla on kuva myös naisen ihosta heti hoidon jälkeen sekä hoidon aikana käytettävästä kasvonaamiosta.
Lähde: DailyMail Kuvat: Instagram / Maeve Madden
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa