
Panimoliitto: Alkoholin mainoskielto rajoittaa yritysten mahdollisuutta työllistää
Ravintola-alalta on kadonnut 3 100 työpaikkaa kahden viime vuoden aikana. Suomen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan työpaikat on menetetty alkoholin veronkiristysten ja mainoskiellon takia.
Panimoelinkeinon mnukaan mainontarajoitusten epäonnistuminen osoittaa, ettei kaikkia osapuolia ole otettu riittävästi mukaan lainvalmisteluun.
– Alkoholilain muutoksissa ei ole huomioitu elinkeinon edellytyksiä toimia normaalisti. Suomea ei rakenneta vaikeuttamalla turhaan yritysten kilpailukykyä ja mahdollisuutta työllistää. Lainvalmistelussa tulisi tehdä vahvemmin yhteistyötä elinkeinon kanssa, toteaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.
Uusien alkoholimainontaa koskevien rajoitusten mukaan mietojen alkoholijuomien mainonta yleisellä paikalla on kiellettyä. Kiellettyä on myös mainonta televisiossa ja radiossa kello 7−22, sekä mainonta arpajaisten ja kilpailujen muodossa. Yritykset eivät myöskään saa käyttää sosiaalisen median kanavissaan kuluttajien tuottamaa materiaalia. Ulkomainonta on edelleen sallittua anniskelualueilla ja vähittäismyyntipisteiden läheisyydessä sekä yleisötilaisuuksissa kuten festivaaleilla ja urheilutapahtumissa sekä kansainvälisessä liikenteessä laivoilla ja lentokoneissa. Sen sijaan jakeluautojen kyljissä olevat tavaramerkit on tulkittu kielletyksi ulkomainonnaksi. Lakia puoltaneet tahot ovat arvelleet, että alkoholimainonta aikaistaisi ja lisäisi nuorten juomista.
– Meillä ei ole minkäänlaista tutkimustietoa siitä, että tavaramerkkien esittäminen jakeluautojen kyljissä vaikuttaisi nuorten tai aikuisten alkoholinkäyttöön, Ussa toteaa.
Tosiasiassa suomalaisnuorten alkoholinkäyttö on viime vuonna vähentynyt, mikä on erittäin myönteistä kehitystä. Alkoholihaittoja, erityisesti nuorten keskuudessa, ei ehkäistä kielloilla, vaan kehittämällä vastuullista juomakulttuuria.
Alkoholijuomien mainonnalla ei kasvateta kulutusta vaan jaetaan markkinoita eri toimijoiden kesken kypsillä markkinoilla. Kun tavaramerkkien mainonta kielletään, jäljelle jäävät hintakampanjat.
Alkoholimainoksia tarkastettiin ennätysmäärä − hylkäyksiä aiempaa vähemmän
Viime vuonna Panimoliiton ennakkotarkastustoimikunta tarkasti ennätysmäärän alkoholimainoksia. Toimikunta tutki ennakkoon 153 alkoholijuomien mainosta tai käsikirjoitusta. Määrä oli kaksinkertainen edelliseen vuoteen nähden. Hylättyjen materiaalien osuus (6,5 %) oli pienin koko ennakkotarkastustoimikunnan toiminnan aikana. Kaikki Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten televisio- ja ulkomainonta tarkastetaan ennen esitystä.
Vuonna 2014 toimikunta tarkasti 28 televisiomainosta, 110 ulkomainosta ja 15 käsikirjoitusta. Ulkomainoksia tarkastetuista oli yli 70 % ja televisiomainoksia noin 18 %, kun edellisenä vuotena ulkomainosten osuus oli 47 % ja televisiomainosten 42 %. TV-mainoksia hylättiin kaksi, ulkomainoksia seitsemän ja käsikirjoituksia yksi.
Panimoliiton alkoholimainonnan ennakkotarkastustoimikunta aloitti toimintansa syyskuussa 2011. Vain ennakkotarkastuksessa hyväksytty mainonta päätyy esitettäväksi. Mainosten ennakkotarkastus on käytössä Euroopan Unionissa Suomen lisäksi vain Alankomaissa, Irlannissa ja Iso-Britanniassa.
Panimoalan ennakkotarkastustoimikunnan kokoonpano
Puheenjohtaja, varatuomari Marja-Leena Mansala, IPR University Center (Immateriaalioikeusinstituutti)
Toimitusjohtaja, KTM Lauri Sipilä, MARK Suomen Markkinointiliitto ry
Johtava lakimies, OTK Tuula Sario, Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet ry
Partner, KTL Mika Raulas, ICMI – Intelligent Customer Management International Oy
Markkinaoikeustuomari Jussi Karttunen, Markkinaoikeus
Ennakkotarkastustoimikunta on panimoalasta riippumaton työryhmä, jossa on asiantuntemusta mm. markkinoinnista, mainonnasta sekä juridiikasta. Jäsenet on valittu siten, ettei kenelläkään ole sidonnaisuuksia Panimoliittoon tai sen jäsenyrityksiin.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Sara Sieppi hehkuu raskausonnea – tyrmäävät kuvat
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Sara Sieppi hehkuu raskausonnea – tyrmäävät kuvat
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin