Alkoholittomien oluiden suosio kasvaa – ensimmäinen kotimainen julkaistu
Alkoholittomien ja mietojen oluiden suosio on alkanut kasvaa. Lapin Kulta tuo maukkaan kotimaisen alkoholittoman oluen runsaan kansainvälisen tarjonnan rinnalle.
Alkoholittomien ja mietojen oluiden kulutus on Suomessa vielä pientä muihin Euroopan maihin verrattuna. Suomalaisten juomatottumukset ovat kuitenkin muutoksessa, ja nyt halutaan makuelämyksiä myös tilanteissa, joissa ei haluta tai voida nauttia alkoholia.
– Suomalaiset kaipaavat yhä enemmän makunautintoja arjen eri tilanteisiin. Hyvänmakuisia alkoholittomia vaihtoehtoja kaivataan ruokajuomaksi, rentoutumiseen sekä muihin sosiaalisiin tilanteisiin, kertoo Lapin Kullan tuotepäällikkö Pekko Koski.
– Hyvänmakuista alkoholitonta olutta on yritetty Suomessa valmistaa jo pitkään. Olemme todella ylpeitä siitä, että olemme onnistuneet kehittämään suomalaisille puhtaasti kotimaisen maukkaan alkoholittoman oluen. Lapin Kulta Arctic Malt 0,0 % on kehitetty varta vasten alkoholittomaksi olueksi maku edellä, ja se onkin saanut erityisesti kehuja aromikkaasta maustaan, kertoo panimomestari Mika Mäkelä Hartwallilta.
Lapin Kulta Arctic Malt 0,0 % sopii erityisesti ruokajuomaksi. Perinteisellä menetelmällä valmistetussa oluessa maistuu aromikas yhdistelmä humalaa ja mallasta. Runsasvaahtoinen olut on maultaan hedelmäinen ja hiukan sitruksinen sekä väriltään kauniin kuparinen.
Tyylikkääseen vaaleaan tölkkiin pakattu alkoholiton olut on myös kevyt vaihtoehto jano- ja ruokajuomaksi. Juomassa on vain 19 kilokaloria desilitraa kohti (19kcal/100ml).
Lapin Kulta Arctic Malt valmistetaan kuten muutkin Lapin Kulta -oluet. Alkoholittomuus saadaan aikaiseksi käymisvaiheessa, jossa hiivan käymistä hallitaan siten, että alkoholia ei muodostu ja mausta saadaan maltainen ja aromikas.
Lähiolutta – oluen matka on jäljitettävissä tilalta tölkkiin
Muiden Lapin Kulta Arctic Malt -oluiden tapaan myös alkoholiton olut on lähiolut, jonka jokaisen tölkillisen alkuperä on jäljitettävissä tölkin pohjassa olevan koodin avulla Lapin Kullan nettisivuilla. Koodin avulla voi selvittää oluttölkillisen alkuperän ja valmistusvaiheet ohratilalta tölkkiin tai pulloon saakka. Oluen raaka-aineena käytetty ohra on peräisin Hartwallin Lahden panimon lähistöltä sopimusviljelijöiden tilalta.
Tuotetiedot:
Alkoholipitoisuus: 0,0 til-%
Kantavierre: 5,2 %
Väri: 10 EBC
Katkerot: 18 EBU
Lapin Kulta Arctic Malt 0,0% myydään 0,33 litran tölkissä maaliskuun 2014 puolivälistä alkaen. Uutuustuote on tarjolla myös valituissa Fazer Amica -lounasravintoloissa 14.2. alkaen.
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”